Kaava on tuttu. Reippaaseen rokkiin sulatetaan metallinvirtauksia, ja biisit kaahataan läpi hidastelematta. Bändin tehokikat, taustaköörit ja tarttuvat kertosäkeet, toimivat edelleen. Suurin edistysaskel tällä kertaa ovat levyn aiempaa komeammat soundit. Ghost Town Carnival kumajaa kuin kalliimpikin tuotos, ja tuhteja valleja tällainen musiikki aina kaipaakin. Uusi kitaristi Lauri on hyvin tervetullut lisä yhtyeen riveihin, sillä miehellä vaikuttaa olevan sekä hyvä melodiataju että painava soittokoura mättämistä varten. Turhia kirkuvislauksia ja tilutuksia ei onneksi kuulla. Kaljapullot kilisevät ja säröt ovat täysillä.

Sinänsä yllätyksettömien, mutta erittäin kelvollisten sävellysten joukosta erottuu ennen pitkää yksittäisiä helmiä. Toki albumin reiluun neljäänkymmeneen minuuttiin mahtuu myös ilmaa, ja esimerkiksi Westway Castaway ei kuulosta järin mielenkiintoiselta. Levyn voisi kuvitella toimivan aivan hyvin myös ilman Wornin kaltaista täytekipaletta. Vauhtiin päästessään Hybrid Children pistää silti kalsarit vaihtoon monelta yrittäjältä, ja vanha esikuva ja vertailukohta The Wildhearts nostaa useamminkin päätään. Melodinen ja tarttuva Across The Universe, tukevasti jauhava Boredom Unites Us ja levyn päättävä hulvaton Misfits-cover We Are 138 muistuttavat siitä, ettei bändi suotta ole kymmentä vuotta paukutellut. Kokemus ja varmuus kyllä kuuluu.

Tällaisen levyn sietäisi nostaa Hybrid Childrenin ainakin jonkinasteiseen noususuhdanteeseen. Kenties bändin uran ehein levy ja keikka Velvet Revolverin rinnalla riittävät osakekurssien nousuun, mutta ennen kaikkea levy on oiva keino tutustua yhtyeeseen. Ghost Town Carnival kulminoi Hybrid Childrenin parhaat puolet toimivammin, kuin yksikään yhtyeen aikaisemmista julkaisusta. Harvinaisen onnistuneen kuuloinen uusi alku.