Levyarvostelut

Red Hot Chili Peppers – By The Way

Kun kuulin Pippureiden viimeisimmän singlen By The Way, huokasin tyytyväisenä. Vaikka biisin alku onkin samaa sarjaa kuin edellisen levyn (Californication) hittibiisit, on mukaan saatu sitä makeaa funk-tykitystä, joka minun mielestäni on Pippureiden Se Juttu. By The Way aloittaa myös samannimisen uunituoreen albumin. Levy ei kuitenkaan ole mitään raskaampaa, paluu juurille -tavaraa, päinvastoin.

Kakkosbiisin kohdalla minulta meni pasmat sekaisin. Itse asiassa kävin tarkistamassa, että levysoittimessa pyörii edelleen se levy, mikä pitikin. Universally Speaking on nimittäin lähinnä brittipoppia. Kitarat soivat beatleaanisesti ja kaunis stemmalaulu kaikaa kuin Travisilla konsanaan. Hui! Mitä ihmettä tämä nyt oikein on??

Jos biisijärjestys on tehty kuuntelijan shokeeraamiseksi, siinä kyllä onnistuttiin meikäläisen kohdalla. Loppulevy on nimittäin jo perinteisempää tavaraa, jota edustavat esim. Can’t Stop ja hauska Throw Away Your Television. Otetta on kuitenkin kevennetty huomattavasti. Itse en sijoittaisi tätä levyä rock-osastolle. Melodiat on nostettu pintaan ja vaikka Flean bassokuviot ovat edelleen omaa luokkaansa, ne eivät jyrää biiseissä etualalla. Levy rullaa rauhallisesti eteenpäin, hiljaisen onnellisena. Kyllä kuulee, että miehet ovat seestyneet ja selväpäistyneet. Onneksi keventäminen on tehty hyvällä maulla, vaikka The Zephyr Songin alku kuulostaakin liikaa All Saintsilta. Järkyttävää.

Kuuteentoista biisiin eli yli 70 minuuttiin musiikkia on saatu siis tällä kertaa kauniita melodioita, hiukan funk-mausteita ja ainakin yksi loistava kokeilu: “Midnight” on tasaisesti stadionmittoihin kasvava, jousin höystetty balladi. Lisäksi levyltä löytyy myös lattarivaikutteita, “Cabron” ja “On Mercury”, joista jälkimmäinen voisi ihan hyvin soida diskossa Jennifer Lopezin viimeisimmän sinkun jälkeen. Joko pelottaa?

Ensi järkytyksen ja muutaman kuuntelukerran jälkeen levy on kuitenkin alkanut maistua paremmalta. Tämä pippuri ei enää polta kieltä, mutta lämmittää silti mukavasti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-07-12
Arvostelija : Sari Keskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.