Neljän äijän rockorkesteri Melankolics on juuri julkaissut Never Felt Better -ep:n, joka on heidän ensimmäisensä. Kiitos ja ylistys!
Vaikka yhtye on ollut kasassa vasta vajaat kaksi vuotta, kuulostaa todella siltä, että hiili, johon yhdessä täytyy puhaltaa,
on löytynyt! Paikoitellen pumpun biisit kuulostavat vanhalta munakkaalta HIM:iltä ja välillä rokimmalta entisaikojen
Rasmukselta, kuitenkin tuntuen paremmilta kuin kumpikaan edellämainituista koskaan.
Perinteisten bassojen, kitaroiden ja rumpujen ohella äänimaailmaa täydentää sähköviulun kirkas sointi.
Vaihtoehto ei ole ollenkaan huono. Valitettavaa vain on, että maalailevat viulumelodiat jäävät hetkittäin
muun ryskeen jalkoihin. Laulaja Juha-Petri Koposen ote on terävä ja itsevarma. Hänen tavastaan säveltää kuuluu
kehittyvä ja jo varsin kypsä musiikillinen taju. Jokainen soittaja instrumentteineen on otettu huomioon ja tuloksena on
tasapainoinen ja energinen kokonaisuus.
Never Felt Better siirtää aineettoman puoleni välittömästi ensimmäisten sekuntien aikana aurinkoiseen kesäiltaan, teltan
edustalle kesäisen festivaalin leirintäalueen liepeille. Painan soittimeni toistamaan levyä yhä uudelleen.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Kaisa Harju Arvosteltu: 27.05.2004 Levy julkaistu: 2004