Uneksija on nimensä mukaisesti täynnä unenomaisia dark ambient -kuunnelmia. Tyyliä voisi kuvailla musiikillisesti minimalistiseksi, mutta dark ambientin saralla melko verkkaisesti eteneväksi. Musiikki antaa kyllä aikaa ajatella ja luoda omat mielikuvat, mutta tarjoaa riittävästi virikkeitä mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Täysin taustamusiikiksi Uneksijaa ei siis voi kutsua, vaan levy imee oikeassa mielentilassa olevan kuulijan mukaan vieraan ihmisen unien outoihin tapahtumiin.

Perinteistä hurisevaa, porisevaa ja kuplivaa dark ambientiakin levyltä löytyy kyllä, joten aivan pop-musiikin ystävien ei ehkä kannata korvat solmussa yrittää levyä kuunnella. Tasaisen tappavat kohdat toimivat juuri kuten allekirjoittaneen mielestä dark ambientissa pitääkin: kun korvat ovat tottuneet omituiseen hurinaan, ehtii kuulija vajota jo omiin ajatuksiinsa, joiden sävyyn synkkä suhina ja ja korvia kutittavat porinat vaikuttavat. Kun pää on nuokahtaa, alkaa suhinan seasta kuulua epäselvää puhetta ja puuroksi meneviä inhimillisiä tai konemaisia selvästi erottuvia ääniä, jotka hätkähdyttävät hitaasti kuulijan hereille. Vaikutus on melkoinen, ja välillä kuulija saadaan jopa toivomaan, että kappale palaisi siihen tuttuun suhinaan, jonka turvattomaan tunteeseen ehti tottua.

Levyn biisimateriaali on melko tasaista, ja kappaleet liittyvät toisiinsa tunnelman tasolla luoden levystä yhtenäisen kokonaisuuden. Tokavikalla raidalla Glycerine Tears pelotellaan koko levyn uskollisesti kuunnellut kuulija tosin lähes henkihieveriin kovalla ja selvällä metallisella kolinalla, mutta viimeisellä Ovi-raidalla palautetaan kuulija unenomaiseen horrokseen.

Uneksijaa voi suositella dark ambientin ystäville varauksetta. Itse pidin kovasti levyn tunnelmasta, ja sopivan fiiliksen sattuessa kohdalle tulee tämä matka koettua varmasti vielä uudelleenkin.