CMX – Aion

CMX tuntuu aina olevan matkalla jonnekin. Matkan moninaisia koukkuja ja käänteitä on ollut mielenkiintoista, ja samalla erittäin haastavaa seurata. Yhtyeen kymmenes studiolevy on tähän mennessä yhtyeen kovin haaste kuulijoilleen. Aion on aidosti kokeellinen levy, toisin kuin kolmen vuoden takainen progepastissikokoelma, Dinosaurus Stereophonicus. Mutta kumpaisenkin levyn taustalla kummittelee tyly muistutus musiikin ja matematiikan sukulaisuudesta.

Aion alkaa aikamoisella rähinällä. Pirunnyrkki on irvokasta irroitteluheviä jossa kuullaan A.W. Yrjänää räkäisimmillään sitten Veljeskunnan ja kitaristi Janne Halmkronan debytoivan trumpetistina. Pahaenteiset ensimmäiset “Ei aukene, ei” -säkeet ivaavat niitä onnettomia sieluja, jotka ostivat tämän levyn singlen perusteella. Kakkosraita Sielunvihollinen on seesteinen sci-fi-balladi, jossa erikoistehosteet uhkaavat aitoon Hollywood-tyyliin jättää sisällön toissijaiseksi. Melankolia on klassinen CMX-popsingle, kuin räätälöity ihastuttamaan ja vihastuttamaan radioaalloilla.

Tyylillisesti riuhdotaan siis suuntaan jos toiseenkin, ja tässä mielessä Aion on kuten mikä tahansa CMX-levy. Tahtilajikikkailuja, efektejä ja outoja kappalerakenteita viljellään sen sijaan tavallista tiheämmin. Viuluja on taas pitkästä aikaa mukana, eikä pelkästään paatoksellisissa ylevöittämistehtävissä (vrt. Ruoste tai Marmori), vaan myös maustamassa ja väkevöittämässä keitosta. Tuottaja ja konevelho Illusion Raken hienot jousisovitukset ansaitsevat kiitosta. Erityisesti ne ovat paikallaan loistavassa Kuolemanristeyksestä kolme virstaa pohjoiseen -järkäleessä.

Aionin teksteissä Yrjänä innostuu leikkimään lyyrisillä kliseillä. Hei hei heleijaa, hei heleijaa hei -tyylistä rallatusta (Fysiikka ei kestä) ei ihan heti odottaisi löytävänsä CMX-kappaleesta. Melankolian laukkaa – raukkaa – haukkaa -riimittelyt ovat samaa sarjaa, ja tuottavat varmasti tosikoille suhtautumisvaikeuksia. Suuremmat temaattiset kuviot liittyvät kuitenkin ihmisyyden nurjaan puoleen, jota peilataan useaan otteeseen Vanhan Kehnon kautta. Keskipisteessä on ihminen heikkouksineen, pelkoineen ja kataluuksineen. Ihminen on ihmiselle susi, etenkin itselleen. Erikoisimmin aihetta lähestytään Sivu Paholaisen päiväkirjasta –kappaleessa. Pahuus on kuin aine jota tutkii kunnes sekoaa/Hyvyys seuraa tilan sähköjännitettä leutona/Kasvot ovat kartta, joihin heijastettu avaruus/Kaartuu kunnes paino sortuu horisontiksi. Näin ”tieteelliseen” runouteen törmää harvoin.

Aion on taas kerran erilainen CMX-levy, mutta kyse on nimenomaan CMX-levystä. Siitä ei ole epäilystä. Bändille ominainen tyyli ja vahva tunnelataus edesauttavat musiikin avautumista myös progea ymmärtämättömille. Yhtyeellä on se hämmästyttävä taito, että se osaa sisällyttää juuri sopivissa määrin tarttuvuutta monimutkaisimpiinkin luomuksiinsa. Varsinaisiksi mestariteoksiksi paljastuvat Palvelemaan koneita ja Sivu Paholaisen päiväkirjasta. Niissä yhdistyvät kokeellisuus, monikerroksellisuus, emotionaalisuus ja iskevyys sulavasti rokkaavaksi kokonaisuudeksi. Tällaisia täysosumia olisi levyllä saanut olla enemmänkin.

Mutta erikoislaatuisuus ja erinomaisuus, sekä kiinnostavuus ja koskettavuus eivät Aionilla lyö saumattomasti kättä. Näin levyltä löytyy muutamia heikompiakin esityksiä. Nahkasiipi ei lepata niin kuin Lepattajat, eivätkä Hautalinnut tunnu tietävän Minne paha haudattiin. Teknisillä tai teknologisilla hienouksilla saavutetulla tilkkutäkkivaikutelmalla on kieltämättä puolensa, mutta ei sekään jaksa viehättää koko levynmitallista. Vaikka levy ei täydellinen olekaan, on suorastaan häkellyttävää, että CMX on pystynyt pitämään langat näin tiukasti käsissään. Pirun hyvä levy.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-11-18
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.