Blondie – Panic of Girls
Vanhaa suosiota on vaikea tavoittaa. Blondie rantautui radiokanaville uuden aallon mukana 70-luvun lopulla. Bändi seilasi sujuvasti musiikkityylistä toiseen, ottaen vaikutteita välillä niin räpistä kuin reggaestakin. Kerran hajottuaan yhtye nousi takaisin pinnalle paluusinglellä Maria vuonna 1999.
Nyt Blondie on julkaissut uutta musiikkia. Yhdeksättä albumia on saatu odotella, sillä edellinen levy ilmestyi 8 vuotta sitten. Panic of Girls alkaa lupaavalla D-Daylla, joka yhdistää syntikoita reippaaseen poljentoon. Elektroninen soundi toimii, vaikka laulaja Debbie Harryn ääni hukkuukin taustalle. Seuraava raita What I Heard on levyn ehdoton kohokohta. Kosketinsoittaja Matt Katz-Bohenin ja tämän vaimon Laurelin kynäilemä biisi kuulostaa tuoreelta. Harmi vain, että Katz-Bohenien sävellyksiä kuullaan levyllä vain muutama. Lupaavan alun jälkeen levy nimittäin karauttaa pahasti karille.
Radioystävällinen Mother vielä menettelee, mutta sen jälkeen Panic of Girls menettää vauhtinsa ja aloittaa päämäärättömän harhailun. Reggaecover Girlie Girlie keskellä albumia osoittaa, kuinka pahasti kurssi on hukassa. Sama tunnoton ja innoton fiilis vaivaa suurimpaa osaa muistakin kappaleista. Kitaroiden ja syntikoiden kuljettama rockveisu Love Doesn’t Frighten Me tuo uutta tuulta purjeisiin, muttei riitä pelastamaan uppoavaa laivaa.
Blondien uutukainen on pettymys. Muutaman valopilkun jälkeen albumin parhaaksi anniksi jää upea ja yksityiskohtainen kansikuva. Valitettavasti jo takakansi tuo inhon kasvoille, eikä itse musiikki muuta irvettä virneeksi.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2011-09-05
Arvostelija : Arimo Kerkelä
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]