Levyarvostelut

Running Wild – 20 Years In History

Saksan piraattihevarit ovat lastanneet laivansa tällä kertaa vanhalla takuutavaralla. Faneja ei kuitenkaan ryövätä, vaikka kokoelmasta onkin kyse.

Musiikillisesti ja sanoitusten osalta on Running Wild pitänyt linjansa jääräpäisyydellä, josta voiton vie korkeintaan Motörhead. Hyvin tehtyä perusheviä, ota tai jätä. Uudemmissakaan kappaleissa ei siis kuulla progesävytteitä tai syväluodata entisen Itä-Saksan talousongelmia, vaan pääkallolipun annetaan lepattaa tuulessa ylväästi.

20 Years in History esittelee nimensä mukaisesti bändin tuotantoa 80-luvun alusta tähän päivään. Kaikki biisit on miksattu ja masteroitu uudelleen, ja onpa osa kappaleista peräti soitettukin tyystin uusiksi. Mukana on lisäksi kaksi ennenjulkaisematonta raitaa, joten levyn luulisi herättävän kiinnostusta vanhemmissakin faneissa. Tuplalevy on myös riittävän kattava toimiakseen mainiona esittelynä bändiä vähemmän tunteville. Kyseessä on viimeistelty ja tyylikäs kokonaisuus, josta jää hyvä maku suuhun.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-21
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.