Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Suoranaisella noisemaisella äänivallilla alkava Nääksää nää mun kyyneleet menee tosin Fonalin kokeellisempaan kategoriaan. Ambient, electronica ja avantgarde ovat avainsanoja. 36 minuuttia kestävällä levyllä sinkoillaan sisäavaruuksissa monotonisesti ja samalla alituiseen liikkeellä ja muuttuen. Aluksi hahmottomalta tuntuva äänivalli saavuttaa vasta lopussa kuulijan pään sisällä rakenteellisen kokonaisuuden.
Siksi on turha puhua oikeastaan erillisistä kappaleista. Viisi raitaa on nimetty vain kokonaisuuden osina Tippa 1-5 ja ne sulautuvat toisiinsa. Ensimmäisessä ja samalla lyhyimmässä kappaleessa soundimaailma on raaempi ja se rysäyttää kerralla kokonaisuuteen sisälle, joskin mitään hissuttelu-ambientia levy ei ole myöhemminkään. Lopussa kuultava yksitoistaminuuttinen taas lopettaa intensiiviseen, mutta iloisesti viheltävään tunnelmaan. Siihen väliin mahtuu soundimaailmoja jotka vievät mielikuvat vanhoihin Nintendo-peleihin, rikki lyötyihin kirkkourkuihin ja jonnekin vanhan koulurakennuksen ullakolle, josta löytyy tavaroita, jotka ovat peräisin jostain 1800-luvun lopusta.
Levy on liian haastava ollakseen mitään rentoutumismusiikkia, mutta liian äänimaisemallinen ollakseen raivostuttavalla tapaa etäinen. Toisin sanoen se vaatii kuulijaltaan jotain ja se on paitsi harvinaista myös ilahduttavaa, erityisesti suomalaisessa musiikissa. Albumin rakenne, joka houkuttelee visuaalisiin mielikuviin, tekee siitä oikeastaan myös hyvin elokuvallisen levyn.
Vielä erityiskiitos upeasta kotelosuunnittelusta. Fonal on aina panostanut julkaisuihinsa, mutta Tuusanuuskien hillityn tyylikäs CD-kotelo, jossa pakettia ympäröivää muoviläpyskää liu'uttamalla saa aikaan pienen kansikuva-animaation menee aivan omaan luokkaansa.
Pisteet: 4/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!