Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Stella - Jokin on muuttumassa
Alangon veljesten ja Mana Manan jälkeen Joensuun nuorten muusikoiden keskuudesta on tullut monen vuoden ajan jos jonkinlaista kokeellista ja erilaista, yleensä hieman vonksahtanutta ja äkkiväärää. Mainittakoon tällaisista yhtyeistä vaikka Eläin. Stella on toista maata, miellyttävä ja kiltti yhtye.
En ole koskaan tutustunut Stellaan ja koska en kuuntele radiota olen aina vain huomannut yhtyeen levyjen menestyksen listoilla - aivan ykköspallilla ei ole käyty, mutta myyntiä on selvästi ollut ja kesän festareista päätellen keikkaakin on riittänyt. Mieleni on toki tehnyt pidempään ottaa selvää mistä ilmiössä on kyse. En henkilökohtaisesti myöskään tunne ketään, joka pitäisi Stellasta tai jolla olisi bändistä minkään sortin mielipide mikä on entisestään hämärtänyt kuvaani yhtyeestä.
Ensimmäinen huomio levyn lähtiessä pyörimään on Marja Tahvanaisen vahva, mutta persoonaton ääni. Syykin siihen miksi en ole törmännyt Stellaan saattaa piillä siinä: Tahvanaisen ääni ei houkuttele kiinnittämään huomiota eivätkä sävellyksetkään aluksi aivan originelleimmilta tunnu. Aloitusraita Sunnuntai ja hidas sää tuntuu keskitempoiselta suomalaiselta iskelmärockilta, mutta sitten gospelmainen väliosa ja lopun kitararevittelyt herättävätkin eloon, että mitäs ihmettä tämä on. Yhtye väläyttelee kautta levyn potentiaalisia kykyjään, kun iskelmällisyydestä taivutaan hetkeksi enemmänkin jonnekin indie-osastolle ja maustetaan biisejä mielenkiintoisilla koukuilla.
Niiden kykyjen ei vain anneta missään vaiheessa päästä todella pintaan. Turhan usein musiikki kääntyy keskitempoiseen suomirokkaamiseen, jota sitten pelastellaan erikoisilla sovituksellisilla ratkaisuilla. Kappaleet vain jolkottavat eteenpäin, kunnes kertosäe tai jokin muu erityisen hyvä kohta piristää niitä.
Erottuvan hyviä biisejä on toki jonkin verran joukossa eikä mikään ole varsinaisesti huonoa. Keskipäivän demoni on erinomainen veisu ja Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin hymyilyttää moniäänisesti hoilatulla nimirallatuksellaan ja tuo mieleen Broder Danielin enemmän kuin hieman. Yhtyeissä on myös samanlaista ahdistuksen tuntua lyriikoissa, joskin Stella ottaa iisimmin. Sanoituksissa on hieman samanlaista välitilaan jäämistä kuin sävellyksissäkin - mitään taidehomoirtiottoja ei tehdä, mutta hieman abstraktimpia ajatuksia väläytellään arkirealismin seassa. Ratkaisu toimii välttäen pahimmat zencafemaisuudet ja levyn lyyrinen teema suurista elämän muutoksista on helposti lähestyttävä.
Stella on ihan hirveän sympaattinen yhtye tämän levyn perusteella ja miksipä siihen ei voisi tutustua syvemminkin, erityisesti kehuttuun Pelkääjän paikalla -albumiin. Tällaisenaan kuitenkin bändin lähestymistapa jättää hitusen kylmäksi ja kaipaamaan suurempia irtiottoja. Toisaalta oletettavasti juuri tämä tyylillinen nuorallatanssi on se piirre joka miellyttää niin monia muita. Henkilökohtaisesti kaipaan enemmän äärilaitoihin sinkoilua.
Pisteet: 3/5
Kotisivu: www.stellankoti.net
Julkaistu: 2011-08-08
Toimittaja: Mikko Lamberg
