Kokenut ruotsalaisviisikko teki kolmannen albuminsa omatoimisesti omassa studiossaan. Siinä määrin luottavaisia herrat ovat aikaansaannokseensa, että paiskasivat sisällön ilmaiseksi kotisivuilleen. SNO:n popahtavaan stoneriin ihastuneet voivat hakea lätyn kätösiinsä syssymmällä, jahka fyysinen versio ilmestyy.
Levyn nimikin jo kertoo, että jenkkiläistunnelmissa mennään. Murea, mutta sopusuhtainen stoner tuo ensimmäisenä mieleen Monster Magnetin pahimmista hörhöilystä riisuttuna. Zakk Wylde lienee myös vieraillut herrojen levysoittimessa. Kokemus kuuluu melko monipuolisessa materiaalissa, joka kuitenkin jää kalutun kuuloiseksi. Soundit ovat mukavan karheat, mutta turhan kapeat. Laulaja Singe pelastaa paljon.
SNO:n suurin ongelma tuntuisi olevan turhan löysä soitto. Sweet Mississippi Deal on edeltäjänsä lailla mukiinmenevää letkeää stoneria, mutta iskevyys olisi lisännyt kaivattua kipinää - rento rock ei edellytä laiskuutta. Nyt levy jää hieman taustamusiikin asemaan. Albumin paras hetki on viimeinen biisi Interstate, johon bändi on saanut jo vähän omaperäisempääkin koukkua mukaan.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Matti Pitkänen Arvosteltu: 26.07.2010 Levy julkaistu: 2010