Jo neljännesvuosisadan ajan kotimaamme musiikkikenttää rikastuttanut ja riemastuttanut Kumikameli on saanut valmiiksi kolmannentoista albuminsa. Paremmin ehkä Eläkeläiset-sivuprojektistaan tunnettu yhtye on jälleen elämänsä vedossa. Kiitos tästä kuuluu pitkälti Toppo Koposen terävälle kynälle, josta on puristunut jälleen nippu outoja tarinoita.
Kumikameli on sivuprojektinsa tavoin raskaasti lyriikoihin nojaava orkesteri, mutta siinä missä senioriryhmä voi syöksyä siitä missä aitaa ei edes ole, nostaa Kumikameli rimaa levy levyltä korkeammalle. Raivoisaan bassoriffiin pohjaava Lasileuka ja synkäksi saduksi kääntyvä Peikko ovat tarinoita, jotka jäävät mieleen ja kutkuttavat mielikuvitusta. Tehdas maalaa eteemme kuvan tehokkuutta palvovasta yhteiskunnasta, jossa mikään muu kuin tulos on toisarvoista.
Taiderokin kiemuroista uransa aloittanut ja kohti räyhäkkää punkmetallia kulkeva bändi ei istu kiltisti lokerossa, vaan tutkii alati uusia suuntia. Tällä kertaa kappaleita koristellaan siellä täällä jousilla sekä puhaltimilla, mikä vinouttaa lopputulosta riemukkaasti. Tätä nykyä Kumikameli onkin tavallaan kuin Radiopuhelimien ja Tuomari Nurmion välillä oleva puuttuva linkki, outo ilmiö joka ei sovi oikein mihinkään, mutta jota ilman maailma olisi huomattavasti tylsempi paikka elää.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Mika Roth Arvosteltu: 12.07.2010 Levy julkaistu: 2010
Bändi parantaa menoaan kuin kuminen kameli toikkarointiaan. Ne joiden peukku osoitti alaspäin sijoittakoot peukalonsa parempaan paikkaan pakaroidensa väliseen reikään, vaikkei asia minulle kuulukaan.
Varjoton keskonen (19.07.2010 11:26:45)
Pikaisen Spotify-kuuntelun perusteella jälleen taattua Kameli-laatua. Varsinkin avausbiisi on rautaa!