Norjalaisbändi on sullonnut melkoisen energialatauksen omaa nimeään kantavaan debyyttiinsä. Kvelertakin raivokas rock on mielenkiintoinen sekoitus norjalaismetallia ja punkin sekaista action rockia. Suppeasti ilmaistuna se on kuin Backyard Babiesin ja Enslavedin ristisiitos, mutta tähän räimeeseen mahtuu paljon muutakin.
Vinkeän kuuloiset cross over -viritelmät epäonnistuvat turhan usein, mutta tällä kertaa onnistuminen on lähes täydellistä. Kvelertak on ensisijaisesti rock-yhtye, jonka biiseissä vilisee viitteitä black metaliin: tremolokitaraa, blast-komppia ja pahansuopia melodioita. Myös laulaja Erlend Hjelvikin norjankielinen rähinä liikkuu jossain hardcoren ja metallin välimaastossa. Suurin osa biiseistä on lähtökohdiltaan kuin mikä tahansa punk rock -ralli, mutta monenlaiset mausteet ja tymäkät soundit antavat levylle omaleimaisempaa soundia. Ennakkoluulottomuus ja energisyys ovatkin Kvelertakin avainsanoja. Liktornin nopea metallinen alku muuttuu pian maalailuksi ja siitä stoner-grooveksi. Sultans of Satanin mielenpainuva kertosäe lähestyy jo silkkaa poppia. Ja sinkkubiisi pettää jällleen, sillä Mjød on yksipuolisuudessaan levyn ankein.
Kvelertakiin voi tarttua monelta kantilta. Halusi sitten kuunnella tymäkkää menomusiikkia tai kokeilevaa metallia, molempiin on mahdollisuus. Esikoislevyksi tämä on niin upea pläjäys, että viisi tähteä pamahtaa pienestä tyhjäkäynnistä huolimatta. Tälle bändille kakkosalbumista muodostunee melkoinen haaste.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Matti Pitkänen Arvosteltu: 26.07.2010 Levy julkaistu: 2010
Päätin pitkäst aikaa tsekkailla et mitäs uusia bändejä sitä onkaan tullu ja en joutunu pettymään!
JP (06.08.2010 19:32:01)
Ylivoimaisesti paras levy tänä vuonna! Rokin ja black metallin yhdistelmä toimii todella maukkaasti!
Trolololo (07.08.2010 04:30:08)
Mistä lähtien tremolo-kitara on ollut yleistä black metalissa?
MP (10.08.2010 19:46:34)
Toisen aallon nousukaudesta lähtien.
Sewagevomit (25.08.2010 08:38:35)
Tremolo picking is simply alternate picking, done at much faster speeds. It is used in alot of black metal, as well as alot of death metal. Some good examples of tremolo picking are the main melodies in The Black Dahlia Murder's "Miasma" and "Nocturnal", and is used extensively for the entire beginning of Cruciamentum's " Deathless Ascension".