Vinkeän kuuloiset cross over -viritelmät epäonnistuvat turhan usein, mutta tällä kertaa onnistuminen on lähes täydellistä. Kvelertak on ensisijaisesti rock-yhtye, jonka biiseissä vilisee viitteitä black metaliin: tremolokitaraa, blast-komppia ja pahansuopia melodioita. Myös laulaja Erlend Hjelvikin norjankielinen rähinä liikkuu jossain hardcoren ja metallin välimaastossa. Suurin osa biiseistä on lähtökohdiltaan kuin mikä tahansa punk rock -ralli, mutta monenlaiset mausteet ja tymäkät soundit antavat levylle omaleimaisempaa soundia. Ennakkoluulottomuus ja energisyys ovatkin Kvelertakin avainsanoja. Liktornin nopea metallinen alku muuttuu pian maalailuksi ja siitä stoner-grooveksi. Sultans of Satanin mielenpainuva kertosäe lähestyy jo silkkaa poppia. Ja sinkkubiisi pettää jällleen, sillä Mjød on yksipuolisuudessaan levyn ankein.

Kvelertakiin voi tarttua monelta kantilta. Halusi sitten kuunnella tymäkkää menomusiikkia tai kokeilevaa metallia, molempiin on mahdollisuus. Esikoislevyksi tämä on niin upea pläjäys, että viisi tähteä pamahtaa pienestä tyhjäkäynnistä huolimatta. Tälle bändille kakkosalbumista muodostunee melkoinen haaste.