Muurit kaatuu -pitkäsoitto tarjoili melodista, jopa iskelmällistä hard rockia. Käytetyistä riffeistä ja pahimmillaan luvattoman hölmöistä sanoituksista huolimatta esimerkiksi Kaksi tähteä ja nimikappale olivat sangen oivia sivalluksia. Ilmestymisvuotensa mukaan nimetyltä uutuuslevyltä ei valitettavasti löydy vastaavia päähän soimaan jääviä raitoja, mutta parhaimmillaan jälki on ihan mukiinmenevää. Vähintään bändin nykyistä soundia voi sanoa tunnistettavaksi.

Kuten saatekirjeessäkin ilmoitetaan, kappaleet ovat soundeiltaan aiempaa raskaampia, ja tämä valitettavasti vie yhtyeeltä hieman sen parasta terää. Esimerkiksi En periksi anna kuulostaa lähinnä kömpelöltä yritykseltä päästä Blaze Bayleyn The Man Who Would Not Dien tunnelmiin. Eihän O.S.S.Y. nyt nykymittapuulla ole hirveästi jotain Maija Vilkkumaata rankempaa jyystöä, mutta yhtyeen ja nokkamies Tero Erosen paras osaaminen on ilman muuta sovinnaisten, kepeiden melodioiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi Ei milloinkaan voisi olla Radio Novan voimasoitossa, jos se olisi Lauri Tähkän kappale. Onnen tuomaa on sujuvasti kulkeva Deep Purplelta ammennettu boogieveto. Hauskana yksityiskohtana Hullu-kappaleessa on pieni länkkärihenkinen tribuutti Tommy Seebachille.

Pääosin yhteiskunnallisia ongelmia peilaavat sanoitukset eivät tälläkään kertaa varsinaisesti osu nappiin; etenkin Menetetyn maan parisuhdeongelmia puidaan niin rautalangasta vääntämällä, että pahaa tekee. Jotakin bändi on kuitenkin tehnyt oikein, sillä sanoitukset ja keskinkertaisimmat kappaleet eivät muuta sitä tosiasiaa, että kokonaisuutena A.D. 2010 on ihan kuunneltava paketti.