Kantria tai ei, Huojuvan ladon esikoinen yllättää positiivisesti. Yhtyeestä paistaa soittamisen ilo ja laulajana sekä pääasiallisena biisinikkarina häärivässä Suonna Konosessa on tarinaniskijän vikaa. Etenkin karjalaismiehen maailmanympärimatkasta kertova nimibiisi Lähde länteen! ja lapsuuden huolettomia hetkiä nostalgisoiva Tex Willerin poika ihastuttavat hyväntuulisuudellaan. Levyn komea päätösbiisi Syvärin jouluyö olisi hieman ilkeämpänä kuin suoraan Juicen kynästä. Kertosäkeissä Kononen luottaa pelkistykseen ja toistoon – toisinaan kenties liikaakin. Kertsien jääminen kertakuulemalta päähän kertoo kuitenkin siitä, että säveltäjä on tehnyt jotain oikein.

Huojuvan ladon poljento on rento ja lennokas. Kantritunnelmaa luodaan banjolla ja junakompilla, mutta myös rockimpi ote on hallussa. Neil Youngia ja Crazy Horsea kumartava bändi kaipaisi silti hieman enemmän esikuvansa rosoa ja räkäisyyttä. Jopa Niilo-tribuutti Hullu suomenhevonen jää hieman vaisuksi, vaikka menevä ralli onkin.

Lähde länteen! on onnistunut debyytti, mutta se toimisi paremmin hieman lyhyempänä. Selkeät täytebiisit ovat onneksi harvassa, mutta esimerkiksi kertsien toistokertoja vähentämällä kuunteluväsymys ei iskisi niin pahana. Huojuva lato ei esittele uusia temppuja, mutta se ei varmasti ole ollut tarkoituskaan. Tarjolla on sen sijaan tasokasta hyvän mielen suomikantria, jota ainakin kaltaiseni hyvien tarinoiden ja melodioiden ystävä kuuntelee mielellään.