Viidestä kohtauksesta koostuvalla levyllä keskiajan merkittävintä eurooppalaiskeisaria, Charlemagnea eli Kaarle Suurta (742–814), esittävä Christopher Lee muistelee kuolinvuoteellaan valtakautensa tärkeimpiä tapahtumia. Jokainen kohtaus alkaa Leen tyttären, Christina Leen, valitettavan monotonisella yksinpuhelulla, joka muuttuu lopulta Kaarle Suuren ja hänen läheistensä laulamaksi keskusteluksi ja leffamaisiksi äänimaisemiksi.

Komeita taustoja ikävän teennäisille tulkinnoille luovat muun muassa sinfoniaorkesteri ja satahenkinen kuoro, jotka tukevat melko hyvin Leen dramaattista ääntä. Levyllä onkin kyllä ihan kiitettävästi potentiaalia mahtipontiseksi hevipläjäykseksi, mutta sitä ei valitettavasti käytetä hyväksi oikeastaan muissa kuin nelos- ja loppukohtauksessa, joissa on hetkittäin melodisen metallin makua. Muilta osin Charlemagne on valitettavan tylsä kokonaisuus, joka ei toimi pelkkänä levynä, vaan vaatisi ehdottomasti myös visuaalisuutta vähintään näytelmän muodossa.