Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Julma-Henri & Syrjäytyneet - Psykoterapia
Kolmisen vuotta sitten ilmestynyt Al Qaida Finland on vahvoja tunteita herättänyt julkaisu, joka maistui yllättävän hyvin sellaisillekin tahoille, jotka eivät hiphopia normaalisti kuuntele. Ei siis ole ihme, että levyn melko suoraa jatko-osaa Psykoterapiaa on odoteltu vesi kielellä. Levy on nimensä mukaisesti tiivis katsaus yksittäiseen mielenterveyshäiriöiden hoitomuotoon, eikä teemasta harhauduta sivuraiteille hetkeksikään.
Al Qaida Finlandilla Julma-Henri luotti samanaikaisesti iskeviin ja sisällöllisesti osuviin sanoituksiin. Psykoterapialla levyn teemavetoisuus ottaa kokonaisuudesta ehkä liiankin tiukan otteen. Mieleen tulee helposti M. A. Nummisen materiaali, johon maestro luki sanoituksia suoraan esimerkiksi kunnalliskokousten pöytäkirjoista. Julma-Henrin tapauksessa sanoitusmateriaalina toimivat kallonkutistajien käsikirjat sekä kourallinen mielialahäiriöstä kärsivän omia tuntemuksia. Äärimmäisen suoraviivaiset tekstit eivät jätä mitään arvailujen varaan, ja toisinaan rautalangasta vääntäminen suorastaan ärsyttää. Lisäksi itsestäänselvyyksien toistelu häiritsee: vaikkei tuntisikaan psykoterapiaa hoitomuotona lainkaan, ei luultavasti tule valtavana yllätyksenä, että masennus on ikävä juttu ja että lapsena saadut kokemukset vaikuttavat vahvasti pääkopan myöhempään kuntoon. Siinä missä Al Qaida Finland oli monin paikoin oivaltava teos, Psykoterapia on kuulijaa varten valmiiksi pureksittu. Se ei juuri yritä luoda uutta vaan toistelee kyllästymiseen asti jo tiedossa olevaa asiaa. Oikeastaan vain päätösraita Minä edustaa tutulla tavalla kantaa ottavaa ja kuulijaa haastavaa Henriä. Valtaosan ajasta kuulija on vain satunnainen seuraaja, jolle pidetään lääketieteellistä esitelmää.
Al Qaidan tunnelataus vaihteli tyylikkäästi äärimmäisen synkästä kaaoksesta taitavasti mukaan sekoitettuihin valonpilkahduksiin. Psykoterapialla tunnepuolelle käy kuten progelevytyksillä turhan usein: musiikki vaihtelee Miten?-veisun ilmavasta ruotsinlaivaloungesta Kivun nyrjähtäneeseen Kingston Wall -trippailuun, siinä missä Mistä?-raidan tausta voisi olla peräisin jostakin Manic Street Preachersin stadionballadista ja Tunteet I:n tausta Kummelin studiosta. Bassokuviot yltyvät paikoin hyvinkin kimuranteiksi, ja funkeimmat suoritukset sopisivat paremmin aikuisviihteen kuin mielenterveydestä kertovan teoksen taustalle. Vakavasta aihepiiristä huolimatta levyn tunnelma on valtaosin jollain lailla erikoisen kevyt ja oikeastaan ärsyttävänkin leppoisa. Taustoilla ja Henrin puhelaululla ei ole valtavasti kiinnekohtia toisiinsa - musiikki lähinnä velloo mukana irrallisena elementtinä. Tämä on osasyy siihen, ettei Psykoterapia herätä suuria elämyksiä. Oikeastaan vain pitkällä Tunteet II -raidalla taustat tuntuvat aidosti reagoivan sanoitusten kulkuun.
Levyä ei välttämättä pitäisi verrata niin suoraan Al Qaida Finlandiin, mutta Henri itse ei juuri helpota tilannetta: Psykoterapialla käytetään lyhyitä sampleja joistakin Al Qaidan kappaleista kertosäkeiden tyylisinä mausteina. Ajatus nitoa yhteen Al Qaidan pahaa oloa ja siihen nyt tarjottavaa hoitoa on ihan kiehtova, mutta toteutus on valtaosin tökerö. Samplet kuulostavat päälle liimatuilta ja saavat aikaan lähinnä halun sujauttaa soittimeen levy, jolta ne on napattu.
Psykoterapia on ehdottoman sekava ja rönsyilevä kuuntelukokemus, mikä on varmasti ollut tarkoituksenakin. Tunnelatauksen ja tarttumapinnan puute sekä hajanaisuus aiheuttavat kuitenkin sen, että musiikki ei kosketa. Jos Al Qaida Finland oli monipuolinen ja tunnelmallinen katsaus ihmismielen pimeämmälle puolelle, Psykoterapian kuuntelu tuntuu lääketieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjan lukemiselta. Vaikeasti sisäistettävällä musiikilla on toki maailmassa oma funktionsa, mutta on hankala kuvitella, että Psykoterapiasta sukeutuisi vakuuttavaa kuuntelukokemusta ankarallakaan voimasoitolla.
Pisteet: 2/5
Kotisivu: www.myspace.com/julmahenrijasyrjaytyneet
Julkaistu: 2010-05-03
Toimittaja: Antti Kavonen
