Kokeellista black metalia, raskasta jazzia vai avantgardemetallia? Blackjazz on hieman kaikkea näistä, mutta ei suoranaisesti mitään. Päällimmäiseksi nousee koneellisen black metalin maailmassa meuhkaava moderni jazz, mutta koko totuutta on mahdotonta yhteen määritelmään tiivistää. Yhteistyö Enslavedin kanssa jätti selvästi jälkensä ja viikinkiyhtyeen lisäksi black-osastossa kuuluu myös Emperor. Tämä käy ilmi varsinkin Munkebyn lauluäänessä. Ei ihme, sillä Munkeby vieraili saksofoneineen Ihsahnin viimeisimmällä soololevyllä. Enslavedin Gruttle Kjelsson puolestaan vetäisi Blackjazzille King Crimsonin 20th Century Skitzoid Manin, jonka saksofonisuoritukset muistuttavat Munkebyn loistavasta osaamisesta.

Maanisena poukkoilevasta räimeestä löytyy vertauspintaa Mike Pattonin bändeihin, Devin Townsendin liikkuviin äänimassoihin, Dillinger Escape Planin nakutteluun, mutta myös vanhoihin progebändeihin. Soppaa hämmentää vielä elektronisten soitinten vahva rooli.

Blackjazz ei ole missään nimessä helppo levy, vaan vaikeasti tavoitettava ja etäinen. Se kuulostaa mielenvikaiselta, mutta myös erittäin laskelmoivalta. Sovinnolliseen musiikkiin kallistuville levy tuskin on muuta kuin äärimmäisen rasittavaa kikkailua ja rämpytystä. Jos taas astetta härömmät projektit ja musiikillinen tutkimusmatkailu kiinnostaa, niin levy toiminee, vaikkei muuten metallista välittäisikään.

Mielenkiintoinen aspekti on myös vertaus norjalaiseen kokeelliseen black metaliin. Moni bändi maassa on laajentanut bläkkiksen skaalaa progen ja avantgarden maailmoihin. Shining taas tulee siitä maailmasta ja suuntaa kohti mustaa.