Aloitusraita An Old Song antaa ymmärtää, että Kiki Paun aseet ovat samat ja tähtäyssuuntaakaan ei olla juuri muutettu. Meininki on letkeää ja mutkatonta. Samaa kaavaa noudattelee seuraaja Just Real, joka tosin kuuntelijan yllätykseksi paisuu lähes yhdeksänminuuttiseksi jamitteluksi. Small Cuts tuo jälleen mieleen Kiki Paun ilmeisen hengenheimolaisen The Cribsin, kun taas loppupään Daniel Fulanon alku muistuttaa The Kooksista – kunnes espanjankielinen laulu alkaa kuulua.

Vaikka brittibändit pulpahtelevat mieleen silloin tällöin, Kiki Paulla on ehdottomasti oma ja persoonallinen ote. Rentouden lisäksi White Mountainin määrittävin piirre on maanläheisyys. Let’s Rockin saamat kehut eivät ole nousseet Kiki Paun hattuun. Nöyryys tuntuu olevan varmassa tallessa, mistä todisteena voi pitää esimerkiksi Just Realin lyriikoita: We’ll just have to take another loan to pay another loan to get another loan to pay these bills!

Yhtä aikaa kaunis, räkäinen, hyväntuulinen ja lempeä White Mountain on ehdottoman vahva jatke Let’s Rockille. Täysosumasta sen erottaa vain muutamat turhat minuutit, jotka herpaannuttavat muuten intensiivisen tunnelman. Vaikka levyn joka ikinen biisi on ehdottomasti hyvä, esimerkiksi päätösraita Moon Palacen löysät olisi ollut helppo napsaista pois. Jos levyn kokonaismitasta irtoaisi kymmenminuuttinen, hymylihakset jaksaisivat paremmin.