Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Debyyttialbumi Kings & Clownsin ensimmiset kolme raitaa, Daddy, promosinkkunakin julkaistu Ska Bi Doo ja No More, ovat kunkkuthteytt parhaimmillaan: hyvntuulista ja rentoa rallattelua, mutta silti tiukkaa soittoa, josta ei lysi lydy. Yhtyeell on selvsti taito tehd ammattimaista, mutta samalla turhista vakavuuksista riisuttua perusrokkia.
Moisella reseptill olisi epilemtt syntynyt tiivis ja ennen kaikkea jmkk kokonaisuus, mutta kovaa avauskolmikkoa seuraava Miss Him vie tunnelman aavistuksen synkemmille vesille. Loppulevylt lytyy niin angstisia, bluesahtavia kuin skeittipunkkisiakin, ja vlill kertoskeet kasvavat stadionmittoihin, mutta kitararock ei katoa hetkeksikn. Cover-valinta, levyn pttv Abba-versiointi Mamma Mia, jakaa nin The Baseballs -aikoina varmasti mielipiteit, mutta toimii silti bndin omien kehysten puitteissa varsin moitteetta.
Kuten sanottu, King Star on omimmillaan hymyillessn. Naama irvess huudettua jykistely on maailma vrlln, mutta hymykuoppia ei koskaan ole tarpeeksi. Vaikka Kings & Clowns onkin posin pirte, parin kipaleen tiivistyksell levy voisi olla varsinainen keshittikimara. Esimerkiksi Wastedia ei ole vaikea kuvitella laulattamassa juhlamielist festarivke.
14 biisi yht hyv materiaalia muuttuu reilun puolen tunnin jlkeen hitusen puuduttavaksi, ja se tiukin potku katoaa. Tehoista ei ole pulaa, mutta niit voisi puristaa tykimpn pakettiin mehuja kun bndilt ei puutu. Nyt hymyilytt, mutta toivottavasti seuraava levy pist vkisin tanssimaan.
Pisteet: 4/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!