Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Toivolla äänessä on vain ja ainoastaan Martikainen. Äärimmilleen pelkistetyt laulut saavat henkensä akustisesta kitarasta ja herran jo hyvinkin tutuksi käyneestä lauluäänestä. Tämä jättää poikkeuksellisen suuren roolin riimeihin taivutetuille lyriikoille, jotka luovat kuvaa seestyneestä, asiaansa vakaasti uskovasta taiteilijasta. Kun reilu vuosikymmen sitten Martikaisen havainnot keskittyivät ulospäin välittyvään, on Toivolla katse kääntynyt entistä enemmän kohti ihmisen sisimpää – ja perimmäisiä motiiveja.
Kauniista ajatuksesta huolimatta Toivo jää vajaaksi. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kappaleissa ei ole samanlaista vetovoimaa kuin Rakkaudella. Ainoastaan reippaalla pelimannihengellä vedetty Toivon kappaleita, Mierolaisen Kaikki me kuolemme pian -helmelle sukua oleva Voiko aika olla ystävä? ja albumin teeman yhteen nitova nimikkoraita pärjäävät vertailussa edeltäjänsä materiaalille.
Hopea ei ole häpeä. Riisutusta toteutuksesta huolimatta Toivossa riittää havainnoitavaa. Välisoittomainen Koe-eläin pitää temmon vaihtelevana, ja Kauniita sieluja päättää levyn pohdiskelevissa sävyissä. Kappale on kenties selkein esimerkki Martikaisen humaanista näkökulmasta: kaikilla meillä on oma tarinamme. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että Toivo tuntuu Rakkautta etäisemmältä kokonaisuudelta. Se on lempeä ja lohtua antava, mutta aavistuksen jännitteetön.
Pisteet: 3/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!