Hamilton Groovella on mukavasti pilkettä silmäkulmassa, mikä kuuluu sekä musiikissa että sanoituksissa. Sovitukselliset oivallukset ovat paikoin riemastuttavia. Jo avausbiisi Let it Rainin leikkisän aavemainen urkukomppi pistää hymyilyttämään. Myös Small-Time Jesusin taustalaulut ja foni-kitara-vuoropuhelut kuulostavat herkullisilta. Levyn parasta antia on tunnelmallinen Just Another Lie, jossa saksofonisti Lasse Asu pääsee todella näyttämään kyntensä. Huumori on kuitenkin taiteenlajina haastava, ja kun innostuu liikaa, myös huteja tulee herkästi. Esimerkiksi Piraten vanhat vitsit ja kertosäkeen hohotukset eivät saa ainakaan minua nauramaan mukana.

Myös laulusolistin suuntaan on annettava hieman kritiikkiä. Antti Vainikaisella on ihan hauska raspi, mutta tehokeinoa voisi käyttää maltillisemmin. Tämän lisäksi laulu falskaa paikka paikoin melko selvästi, mutta puute lienee korjattavissa harjoittelulla. Laulajan ääni sopii kuitenkin bändin tyyliin, ja ainakin heittäytymisintoa löytyy.

Hamilton Groovella on soittohommat hanskassa ja komppi kasassa, mutta lennokkuutta ja irrottelua kaipaisi silti enemmän. Motelin kuuntelu alkaa nimittäin uuvuttaa loppua kohden. Äänite jättää lievästi tasapaksun vaikutelman, koska vetävimmät ja kekseliäimmät kappaleet ovat painottuneet alkupäähän. Voisin silti kuvitella, että tämä poppoo on omimmillaan keikkatilanteessa, jossa urkuri ja fonistikin pääsevät kunnolla revittelemään. Rahkeita selvästi on. Nyt vain seuraavaa levyä varten lisää niitä pähkähulluja oivalluksia, joista Motel jo antaa esimakua.