Yhtyeen historiaan mahtuu lukuisia keikkoja ja julkaisujakin on kertynyt ennen tätä kunnioitettavat kuusi kappaletta, joista kaikki, lukuunottamatta vuonna 2008 julkaistua Here & Now -demoa, on äänitetty bändin omin voimin.

Bändin tuotokset ovat vuosien varrella kehittyneet alkuaikojen funkin ja rockin sekoittelusta selkeästi yksinkertaisempaan suuntaan. Alkuaikoina yhtyeelle tyypilliset funk-vivahteet ovat jääneet matkan varrella melko taka-alalle ja tyyli on muotoutunut nykyaikaiseksi, hieman stadionrockiin kallellaan olevaksi musisoinniksi, jättäen kuitenkin vaikutteet varsin hyvin piiloon.

Edelliseen VIP-julkaisuun verrattuna In the Name of Love sisältää helpommin avautuvaa materiaalia niin sanoitusten kuin sävellystenkin osalta, pakottaen kuitenkin kuuntelemaan levyn useita kertoja lävitse ennen kuin viimeisetkin nyörit saadaan solmuistaan auki. Materiaali ei kiemurtele ja poukkoile yhtä intensiivisesti kuin edellisellä demolla, vaan nojaa enemmän helpommin lähestyttävämpään ja tarttuvampaan soitantaan.

Tällä kahden biisin promosinglellä Dian osoittaa, että heidän sävellyskynä on teroitettu äärimmäisen teräväksi. Materiaali on täysin levyvalmista, eikä soundeissakaan jäädä isompien nimien varjoon. Yhtye tarvitsisi enää levy-yhtiön taustalle, jotta heidän levittämä musiikin ilosanoma saataisiin useampien korvaparien tietoisuuteen. Materiaalista kuulee yhtyeen selkeän vision siitä, miltä Dianin tulee kuulostaa, eikä tyylisuuntauksia tarvitse juuri enää etsiä. Levyltä kielii selvästi, ettei yhtye ole enää vain autotallikvartetti muiden joukossa, vaan soittimet ovat vireessä ja soittajat tietävät, kuinka niitä käsitellä. Saatekirjeessään yhtye mainitsee pohdiskelevansa jatkuvasti vaihtoehtoja yhteistyökumppaneiksi tulevaa ensilevyään varten.