Dave Forestfield on kotimainen muusikko, joka on vaikuttanut useissa keikkailevissa kokoonpanoissa 90-luvun alusta lähtien. Miehen kappaleet poukkoilevat perinteisen bluesin ja countryn lisäksi myös vanhassa rock´n´rollissa sekä jazzissa, mutta musiikin pääpaino on kahdessa ensin mainitussa tyylissä. Musiikillisesti levyn tarjoama anti voisi sijoittua jonnekin Chuck Berryn, Johnny Lee Hookersin ja Johnny Cashin lähimaastoon. Syvempää analyysia allekirjoittaneen onkin huomattavasti hankalampi ilmiantaa.

Continental Dinner soi mutkattomasti esikuviensa tavoin, eikä musiikista ole kovin vaikea pitää. Omaksi pitkäaikaiseksi kuuntelumusiikiksi en kuitenkaan levyä silti välttämättä tuosta vain ottaisi. Voisin väittää, että tässä mennään melkeinpä siitä mistä aita on matalin, eli mitään genrelleen uutta lähestymistapaa Dave ei edes pyri hakemaan. Pääasia lienee tehdä mukavasti svengaavia kappaleita sopivasti komiikalla maustetuilla lyriikoilla, eikä siinä muuta tarvita.

Levyä on ollut työstämässä joukko arvostettuja muusikoita. Onpa mukana enemmän rockmusiikin puolelta tunnettuja jätkiäkin, muun muassa Tero Sundell rumpujen takana vaikutti Tehosekoittimessa ja saksofonisti Tomi Kosonen tunnetaan Aavikko-yhtyeestä.

Continental Dinner on kaiken kaikkiaan piristävä kuuntelukokemus, vaikkakin se kuulostaa alansa peruskamalta. Yksikään kappale ei onnistu ärsyttämään mutta ei myös aikaansaamaan hillitöntä elämystä, toisin sanoen melkoisen perusvaihteella mennään, tutulla ja turvallisella hyväksi havaitulla konseptilla. Dave Forestfieldiä on helppo kuvitella soittamaan jonnekin savuisen räkäisen jenkkiläisen olutsaluunan nurkkaan, jossa on talo täynnä villinlännen meininkiä ja sammumispisteeseen juopuneita rodeoasuisia punaniskoja. Kaipa tälle koti-Suomessakin kannatusta löytyy.