Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Depeche Mode - Sounds of the Universe
Depeche Moden uusimman albumin phttynyt ja maailmoja syleilev nimi on luonnollisesti huumoria, mutta siin on mys valitettavan paljon totuutta mukana. Aiemmin studiossa pikkuhiprakassa viihtynyt biisinikkari Martin Gore on ottanut kyttns uudet tyskentelymetodit, joissa pihteille ei ole tilaa. Turmelluksen sijaan Gore on lytnyt muusansa sisisest hyvinvoinnista, vaikka yhtyeelle tutuista paheellista elementeist ei ole tysin luovuttu.
Vsymyst potenut yhtye teki selvn ryhtiliikkeen edellisell pitksoitollaan. Goren avioerosta voimansa ammentanut Playing the Angel vyryi plle uhmakkaana, ja parista heikommasta raidasta huolimatta lopputulos riipi kuulijan rintaa. Siihen verrattuna uutukainen tuntuu laimealta. Tm on toki ymmrrettv; eihn taiteen ainoa tarkoitus ole rype henkilkohtaisessa tuskassa ja krsimyksess.
Mit levyst sitten j kteen? Retrofuturistiseksi mainostettu nimaailma hivelee korvia, mutta skstyksen, kitaran ja syntikan yhteispeliss ei ole mitn erityisen mieleenpainuvaa. Piiloraidan kera tunnin mittaiseksi venytetty kokonaisuus on muutamaa kohokohtaa lukuun ottamatta yht harmaata massaa. Sounds of the Universe ei tunnu tuoreelta: yhtye toistaa vanhoja temppuja, mutta ei saavuta menneiden aikojen tarttuvuutta.
Historia ei ole albumin ainoa synti. Edellisen albumin tapaan uutukaiselta lytyy kolme Dave Gahanin kirjoittamaa kappaletta, mutta karismaattisen tulkitsijan kyn kaipaisi kipesti teroittamista. Selkeimmin muusta materiaalista erottuvat sinkkuna julkaistu, tekstiltn veriksi paisuteltu Wrong, alkuaikojen synapopista muistuttava Peace sek lopun tummasvyinen herkistely Jezebel. Albumin suurin ongelma on sen srttmyys. Depeche Mode ei kuulosta en syntiselt, mutta vastapainoksi se ei osaa tarjota varteenotettavaa vaihtoehtoa. Se jos mik on sli.
Pisteet: 2/5
Kotisivu: www.depechemode.com
Julkaistu: 2009-06-15
Toimittaja: Jukka Kastinen
