Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Väsymystä potenut yhtye teki selvän ryhtiliikkeen edellisellä pitkäsoitollaan. Goren avioerosta voimansa ammentanut Playing the Angel vyöryi päälle uhmakkaana, ja parista heikommasta raidasta huolimatta lopputulos riipi kuulijan rintaa. Siihen verrattuna uutukainen tuntuu laimealta. Tämä on toki ymmärrettävää; eihän taiteen ainoa tarkoitus ole rypeä henkilökohtaisessa tuskassa ja kärsimyksessä.
Mitä levystä sitten jää käteen? Retrofuturistiseksi mainostettu äänimaailma hivelee korvia, mutta säksätyksen, kitaran ja syntikan yhteispelissä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Piiloraidan kera tunnin mittaiseksi venytetty kokonaisuus on muutamaa kohokohtaa lukuun ottamatta yhtä harmaata massaa. Sounds of the Universe ei tunnu tuoreelta: yhtye toistaa vanhoja temppuja, mutta ei saavuta menneiden aikojen tarttuvuutta.
Historia ei ole albumin ainoa synti. Edellisen albumin tapaan uutukaiselta löytyy kolme Dave Gahanin kirjoittamaa kappaletta, mutta karismaattisen tulkitsijan kynä kaipaisi kipeästi teroittamista. Selkeimmin muusta materiaalista erottuvat sinkkuna julkaistu, tekstiltään överiksi paisuteltu Wrong, alkuaikojen synapopista muistuttava Peace sekä lopun tummasävyinen herkistely Jezebel. Albumin suurin ongelma on sen säröttömyys. Depeche Mode ei kuulosta enää syntiseltä, mutta vastapainoksi se ei osaa tarjota varteenotettavaa vaihtoehtoa. Se jos mikä on sääli.
Pisteet: 2/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!