Eternal Tears of Sorrow - Children of the Dark Waters (Albumi)
Eternal Tears of Sorrow – kotoisammin EToS – jatkaa sille ominaisen laadukkaan melodisen maanläheisen metallin polulla. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa Sinner´s Serenade jo vuonna 1997 ja nousi pian sen jälkeen – viimeistään kakkoslevyllä Vilda Mannu (1998) kotimaisen metallin kärjen lähituntumaan. Todellista läpimurtoa ei ole irronnut, vaikka musiikillisesti sille kaikki edellytykset ovatkin hallussa. EToS pistettiin multiin ennenaikaisesti 2003, mutta kaivettiin pari vuotta myöhemmin takaisin elävien joukkoihin jatkamaan laatumetallin tehtailua. Children of the Dark Waters onkin paluun jälkeen jo toinen kiekko, ja meno ei kun paranee.

Bändi tunnettiin ennen kuoppavaihetta melodisella hiukan Ruotsiin päin kallistuneella metallillaan, jossa oli läsnä paitsi ripeä tempo, räyhäkkäät Altti Veteläisen vokaalit ja pimeydestä kumpuilevat tarttuvat melodiat. Musiikillisesti yhtye olikin lähellä melodisen death metalin lokeroita. Sittemmin, paluun jälkeen musisointia maustettiin vielä lisää melodioilla ja Before the Bleeding Sun (2006) sekoitteli mukaan enemmän perinteisempääkin heavyä.

Nyt EToS ei ole edelleenkään jämähtänyt vanhaan tuttuun, vaan tällä erää pannaan kehiin lisää raivokkuutta, samalla syntikat huutaa tummaa tunnelmaansa ja laulupuolella löytyy Altin tutun ärinän lisäksi uuden jäsenen Jarmo Kylmäsen puhdasta laulua, joka istuu EToS-muottiin kitkattomasti ja tuo uutta sfääriä sekaan. Nyt kuullaan lisäksi hieman nightwishmaisia orkestraatioita ja tämä on tuonut bändin soittoon myös uutta lisäkettä pelkästään positiivisessa mielessä.

Children of the Dark Waters on ehyempää EToSta kuin mitä on aiemmin kuultu. Levy soi myös kokonaisuutena erittäin pontevasti ja paranee vanhetessaan. Mielenkiintoisena huomiona voisi sanoa senkin, ettei albumilla tunnu olevan varsinaisesti yhtään täytteeltä kuulostavaa heikompaa raitaa, vaan kaikki biisit ovat tarkoin mietittyjä ja taktikoituja teoksia, joilla on pointtinsa. On vain hyviä ja erittäin hyviä biisejä!

ArvosanaKävijäpikatuomiot

Arvostelija: Petri Klemetti
Arvosteltu: 08.06.2009
Levy julkaistu: 2009

Kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Hae artistin levyjä
Levykauppa Äx
CDON.com

Bändin kotisivu: www.eternaltears.info
Levy-yhtiön kotisivu: www.suomenmusiikki.fi

Kommentit
lakanainen (24.07.2009 15:10:36)

vitun goottipelleilyä...

ovulaatio (19.08.2009 14:28:09)

samat sanat...

Nimetön (09.09.2009 05:33:21)

Hieno levy (pistepistepiste)

Kommentoi
Nimi

Kommentti

Roskapostisuodatin: Paljonko on viisi plus kolme?
Anna vastaus numerona. Rekisteröityneillä ei ole tätä kysymystä.

Muut arviot
Eternal Tears Of Sorrow - Before The Bleeding Sun (2006)
Muualla Noisessa
Uutisissa
Metal Club Mökän ja Hyrmyn Winter Torment joulukuussa (26.11.2009)
Sólstafirin kolmelle keikalle Suomeen syys- ja lokakuussa (18.08.2009)
Viikon Nostoina mm. Eternal Tears of Sorrow ja Marilyn Manson (08.06.2009)
Eternal Tears of Sorrow iskee kuudennen kerran (05.05.2009)
Eternal Tears of Sorrow vaihtoi rumpalia (10.12.2008)
Julkaisu-uutispoimintoja, viikko 42 (17.10.2008)
Eternal Tears of Sorrow teki uuden diilin (09.05.2008)
Suosittelija
Noumena - Anatomy Of Life (2006)
Graveworm - (N)utopia (2004)
Mors Principium Est - Liberation = Termination (2007)
Insomnium - Above The Weeping World (2006)
Kalmah - For The Revolution (2008)
Before The Dawn - Deadlight (2007)
Sentenced - The Funeral Album (2005)
Cadacross - Corona Borealis (2002)
Immortal Souls - Ice Upon The Night (2003)
Blinded Colony - Divine (2003)
Mainoksia

   © copyright 2001-2009 Noise.fi InfoMainostaTekijätBriefly in English