Rubik – Dada Bandits
Goji Berries! Eetteriin räjähtää musiikillinen tornado. Rubikin toisen pitkäsoiton avausraita lennättää katapultilla suoraan amerikanmaalle Love-torvillaan ja viidakkorytmeillään.Toinen sinkku Radiants on ihan silkkaa Mew’tä, Wastelandin kumartaessa The Whon suuntaan: “it’s just a wasteland” – “teenage wasteland”? Dada Banditsilla Rubik on kilpa-auto punaisella. Bändi todellakin ottaa itsestään kaiken irti heittelehtien tien puolelta toiselle. Ulkoisesti kaoottinen kyyti on kuitenkin kaikesta huolimatta viileän harkittua.
Levyn alkupuoli rullaa vääristyneen svengaavasti, mutta jossain keskivaiheella selkään heitetty järjetön taakka alkaa painaa. Musiikki alkaa kuulostaa siltä, kuin bändi soittaisi livenä kappaleitaan, eikä saisi itsestään aivan kaikkea irti. Koko paketti on pikkaisen rempallaan, kun kokonaisuudesta katoaa groove – Kastor-syndrooma siis! Silti esimerkiksi keskivälin Fireage on poppaavine väliosineen täyttä hittikamaa. Lempeän säröisä tuotanto ansaitsee myös erityismaininnan. Perusindien itseäni häirinnyt kuulas avaruussoundi loistaa poissaolollaan lopputuloksen heiluessa jossain modernisoidun new-waven kuivakassa läheisyydessä. Basistin vaihtuminen UWSC:n Jussiin ei ole oleellisesti vaikuttanut Rubikin soundiin. Oleellisempi muutos on suomalaisen indiekentän yhteen nivouttaminen, koska live-Rubikin kokoonpanossa nähdään tätä nykyä myös toinen UWSC-mies Matti Olavi Töyli ja vielä täydennyksenä Risto-yhtyeen kitaristi Tuomas Eriksson.
Levy vaikuttaa lupaavalta, mutta saattaisi vaatia pitkäkestoisepaa kuuntelua avautuakseen kunnolla kukkaansa. Näillä muutamilla kuunteluilla edellä mainitut puutteet vielä rassasivat kokonaisuutta liikaa aiheuttaen pienen hylkimisreaktion levyä kohtaan. Päätökset pitää kuitenkin tehdä vallitsevien fiilisten valossa, joten vielä tällä hetkellä suurimmat sävärit bändin julkaisuista aiheuttaa People Go Missing – ep. Ehkä joku päivä Dada Bandits murjoo tiensä kärkeen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-06
Arvostelija : Jetro Oras-Laine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]