Pestilence – Resurrection Macabre

Tulppaanimaan kauhu Pestilence kuuluu klassisiin 80- ja 90-lukujen taitteen bändeihin, niihin joiden paluuta odotetaan ja pelätään yhtä aikaa. Muutaman todella kovan levyn jälkeen viimeiseksi jäänyt vuoden 1993 Spheres jätti monelle pahan maun suuhun, ja kun nokkamies Patrick Mameli ilmoitti Pestilencen koonneen jälleen rivinsä uutta levyä varten, oli allekirjoittaneen perin juurin vaikea innostua uutisesta. Pelko oli kuitenkin turhaa, uutukainen Resurrection Macabre on kelpo levy.

Mitään uutta ei kannata odottaa, eikä Pestilencen tapauksessa tietenkään ole syytäkään. 16 vuotta on pitkä aika ilman julkaisua, ja kuten Mameli lupasi, paluu vanhaan on käsillä. Siinä missä Pestilencen debyytti Malleus Maleficarum oli thrashia ja Spheres fuusiojazzin raiskaamaa deathia, on Resurrection Macabre ehkä eniten sukua Testimony of the Ancientsille. Tällainen vanhoihin tekoihin vertailu lienee tässä yhteydessä sallittua, sillä niin vahvasti nimi Pestilence heijastelee nimenomaan tiettyä historiallista aikaa. Twisted Truthin tai Land of Tearsin kaltaisia klassikkokipaleita ei uudelta levyltä löydy, mutta nykyaika määritelläänkin muiden bändien toimesta. Kakkosraita Horror Detox on mahtava biisi, ja olisi lyönyt hampaat kurkkuun keneltä tahansa 20 vuotta sitten – enää näin ei ehkä tapahdu, vaikkei Pestilence musiikillisesti yhtään entisaikoja huonompi olekaan. Paikoin jopa Morbid Angelia muistuttava paahto höystettynä Mamelin tutulla äänellä hivelee kyllä kuolosynapseja kiitettävästi. Tyylillisesti mukana on toisaalta myös Spheresin aikaista soundia, varsinkin kitarasooloissa, jotka ovat kuitenkin Resurrection Macabrella jäätävän komeita. Turhuudet on rapsittu studion lattialle, tämä on ajatus kautta linjan levyä kuunnellessa. Soittohan Pestilencellä on aivan tolkuttoman kovaa, Tony Choy ja Mameli itse pitävät tästä huolen. Ex-vokalisti/basisti Martin van Drunenia ei ole ikävä, toisin kuin eräillä palstoilla on jo mielestäni lapsellisesti ulistu. Suurin osa miehen perään huutelijoista oli vielä vaippaiässä kun Consuming Impulse ilmestyi, ainakin tätä taustaa vasten kannattaa mieluummin keskittyä kuuntelemiseen.

Resurrection Macabre on huomattavan paljon oikeutetumpi levy kuin monen muun comebackin tehneen artistin tai bändin. Paluu juurille on onnistunut, muistuttaen nuorta sukupolvea ajoista, jolloin death oli vielä raakaa eikä ylituotettua kaupallista kökköä. En tarkoita sitä, että Pestilence olisi syyllistynyt jollain tasolla soundipolitiikan aliarvioimiseen. Soundit on päivitetty 2000-luvulle, muttei liikaa. Teknisyydestä tai brutaaliudesta ei ole tingitty tippaakaan. Vanha kunnon kulkutauti on sitä mitä pitääkin, likaista, rumaa ja ennen kaikkea tappavaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-07
Arvostelija : Ville Kuitunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.