Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Factory of Art - The Tempter
Saksalainen Factory of Art on ollut tien pll jo kymmenen vuotta, mutta nyt julkaistava The Tempter on vasta bndin toinen pitksoitto. Sanonta vanhassa vara parempi kuvaa mainiosti tt levy. The Tempterill kuullaan perinteist heavy metallia, jossa 80-luvun vaikutteita ei hpeill, vaan eteenpin kuljetaan rinta rottingilla. Vanhoja aineksia hydynten onkin saatu kasaan erittin hieno kokonaisuus.
Tyylillisesti Factory of Art voidaan toki luokitella power metalliksi, mutta mistn tusinabndist ei suinkaan ole kyse. The Tempter ei siis ole sit perinteist poweria, jossa tuplabassari nakuttaa, laulaja vet kovaa ja korkealta ja kolmen kappaleen jlkeen alkaa haukotuttamaan. Bndist tulee hieman mieleen Iced Earth, joka yhdistelee taitavasti 80-luvun klassista heavya ja speed metallia. Mys Factory of Artin tyyliss on kuultavissa selvi speed-vaikutteita (esim. Metallica ja Testament) ja soundi onkin huomattavasti raskaampi kuin monilla uusilla power metal tulokkailla.
Pohjana Factory of Artin musiikille on kuitenkin 80-luvun melodinen heavy eli yhtyeet kuten Judas Priest ja Iron Maiden. Musiikkia kuljettavat eteenpin laulumelodiat, joita tydentvt hienot kitaraharmoniat ja yllttvt kappalerakenteet. Proge-vivahteitakin levylt lytyy ja ne lisvt syvyytt jo muutoinkin monitahoiseen levyyn. Bndin valitsema lhestymistapa ei siis varsinaisesti istu nykyisiin muotivirtauksiin. Factory of Artille voidaankin nostaa hattua rohkeudesta poiketa standardista.
Factory of Artin vokalisti, Jens Petri Schmikale, on erittin monipuolinen. Valikoimasta lytyy niin puhdasta kuin rosoisempaakin laulantaa mys nialue on kiitettv. Jens muistuttaa melkoisesti tyyliltn Iced Earthin Matt Barlowta, jonka mies mainitseekin yhdeksi idoleistaan. Mys lauluharmoniat ovat ajoittain varsin hienoja, sill taustalauluista vastaavat Winter (kitara), Meister (koskettimet) ja Loch (basso) pystyvt muuhunkin kuin Die-Die - murahduksiin. Muiltakin osin Factory of Artin muusikot ovat ammattimiehi. Erityisesti kitarasoolot ovat kaunista kuultavaa ja yllytnp hetkittin lhes tolkkimaiseen tilutukseen.
Jos bndi jostakin haluaa kritisoida, antaa siihen aiheen ainoastaan paikoittain esiintyvt melko ilmeiset lainaukset yll mainituilta yhtyeilt. Esimerkiksi kappaleen Temple of Doom intro kuulostaa erehdyttvsti Metallican Call of Ktulun alulta. En kuitenkaan lhtisi syyttmn Factory of Artia riffien varastamisesta. Viittaukset muihin yhtyeisiin nimittin ilmenevt pikemminkin hetkittisin hivhdyksin eivtk niinkn kantavina riffein. Kielikuvana ilmaisten Factory of Artin kyttmt vaikutteet ovat kuin talon perustukset, joiden plle on rakennettu oma, yksilllinen rakennuksensa. Mistn Papa Roach metodista ei siis ole kyse.
The Tempterin todellinen ansio on sen eheys. Monesti nm eri tyylej yhdistelevt bndit onnistuvat kuulostamaan lhinn surkuhupaisilta, mutta tm yli tunnin mittainen levy toimii kokonaisuutena alusta loppuun. Muistaakseni ers rock-toimittaja ehdotti hiljan perushevin valtikan luovuttamista Hammerfallille. Allekirjoittanut lhettisi tuon valtikan kuitenkin ennemmin Factory of Artin pojille Saksaan.
Pisteet: 5/5
Julkaistu: 2002-10-20
Toimittaja: Alex Machine
