Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Factory of Art - The Tempter
Saksalainen Factory of Art on ollut tien päällä jo kymmenen vuotta, mutta nyt julkaistava The Tempter on vasta bändin toinen pitkäsoitto. Sanonta ”vanhassa vara parempi” kuvaa mainiosti tätä levyä. The Tempterillä kuullaan perinteistä heavy metallia, jossa 80-luvun vaikutteita ei häpeillä, vaan eteenpäin kuljetaan rinta rottingilla. ”Vanhoja” aineksia hyödyntäen onkin saatu kasaan erittäin hieno kokonaisuus.
Tyylillisesti Factory of Art voidaan toki luokitella power metalliksi, mutta mistään tusinabändistä ei suinkaan ole kyse. The Tempter ei siis ole sitä perinteistä poweria, jossa tuplabassari nakuttaa, laulaja vetää kovaa ja korkealta ja kolmen kappaleen jälkeen alkaa haukotuttamaan. Bändistä tulee hieman mieleen Iced Earth, joka yhdistelee taitavasti 80-luvun klassista heavya ja speed metallia. Myös Factory of Artin tyylissä on kuultavissa selviä speed-vaikutteita (esim. Metallica ja Testament) ja soundi onkin huomattavasti raskaampi kuin monilla uusilla power metal –tulokkailla.
Pohjana Factory of Artin musiikille on kuitenkin 80-luvun melodinen heavy eli yhtyeet kuten Judas Priest ja Iron Maiden. Musiikkia kuljettavat eteenpäin laulumelodiat, joita täydentävät hienot kitaraharmoniat ja yllättävät kappalerakenteet. Proge-vivahteitakin levyltä löytyy ja ne lisäävät syvyyttä jo muutoinkin monitahoiseen levyyn. Bändin valitsema lähestymistapa ei siis varsinaisesti istu nykyisiin muotivirtauksiin. Factory of Artille voidaankin nostaa hattua rohkeudesta poiketa standardista.
Factory of Artin vokalisti, Jens ”Petri” Schmikale, on erittäin monipuolinen. Valikoimasta löytyy niin puhdasta kuin rosoisempaakin laulantaa – myös äänialue on kiitettävä. Jens muistuttaa melkoisesti tyyliltään Iced Earthin Matt Barlowta, jonka mies mainitseekin yhdeksi idoleistaan. Myös lauluharmoniat ovat ajoittain varsin hienoja, sillä taustalauluista vastaavat Winter (kitara), Meister (koskettimet) ja Loch (basso) pystyvät muuhunkin kuin ”Die-Die” - murahduksiin. Muiltakin osin Factory of Artin muusikot ovat ammattimiehiä. Erityisesti kitarasoolot ovat kaunista kuultavaa ja yllytäänpä hetkittäin lähes tolkkimaiseen tilutukseen.
Jos bändiä jostakin haluaa kritisoida, antaa siihen aiheen ainoastaan paikoittain esiintyvät melko ilmeiset lainaukset yllä mainituilta yhtyeiltä. Esimerkiksi kappaleen Temple of Doom intro kuulostaa erehdyttävästi Metallican Call of Ktulun alulta. En kuitenkaan lähtisi syyttämään Factory of Artia riffien varastamisesta. Viittaukset muihin yhtyeisiin nimittäin ilmenevät pikemminkin hetkittäisinä häivähdyksinä eivätkä niinkään kantavina riffeinä. Kielikuvana ilmaisten Factory of Artin käyttämät vaikutteet ovat kuin talon perustukset, joiden päälle on rakennettu oma, yksilöllinen rakennuksensa. Mistään Papa Roach –metodista ei siis ole kyse.
The Tempterin todellinen ansio on sen eheys. Monesti nämä eri tyylejä yhdistelevät bändit onnistuvat kuulostamaan lähinnä surkuhupaisilta, mutta tämä yli tunnin mittainen levy toimii kokonaisuutena alusta loppuun. Muistaakseni eräs rock-toimittaja ehdotti hiljan ”perushevin” valtikan luovuttamista Hammerfallille. Allekirjoittanut lähettäisi tuon valtikan kuitenkin ennemmin Factory of Artin pojille Saksaan.
Pisteet: 5/5
Julkaistu: 2002-10-20
Toimittaja: Alex Machine
