Orders, The – Guilt & Confusion

The Ordersia voisi sanoa tanssittavaksi post-punkiksi – tai miten sen nyt kukin haluaa luonnehtia. Kyseessä on kuitenkin rock-pohjaisen rytmimusiikin suuntaus, joka on tanssittavaa. Ehkä tämä kuvaus voisi kertoa paremmin kuin jokin kulunut tai post-etuliitteellä höystetty termi, mistä oikeasti on kyse. Tätä musiikinlajia on Suomessa yritetty hieman vaisummalla kohinalla kuin mitä esimerkiksi Britanniassa. Mutta jos jälki on tällaista, mitä se kaikessa hiljaisuudessaan muhineena The Ordersin debyytillä on, niin olen saanut moninkertaisen palkinnon odotuksilleni.

Yhtye tunnettiin aikaisemmin nimellä Dive, jonka tuotantoa oli ainakin kotimaisen nuorisomaailmaan sijoittuvan Koti-ikävä-elokuvan soundtrackillä (toim. huom. ja myös jo loppuneella Noise.fi vol. 1 -kokoelmalla). Noista ajoista on kuitenkin tultu tällä Guilt & Confusion -albumilla huomattava askel eteenpäin. Levy saa kuulijansa tuntemaan eräänlaista syyllisyyttä siitä, että tutustuminen yhtyeeseen tapahtuu vasta nyt, eikä esimerkiksi edellisen EP:n aikana, ja toisaalta huomattavaa hämmennystä yhtyeen valmiin ja nerokkaan materiaalin ansiosta.

Vaikka yhtye nojaa melko pitkälle 80-luvun pioneerien maneereihin ja sointukulkuihin, niin mukana on kaikesta huolimatta myös omia aineksia, ja samalla myös muiden 80-luvun teemoihin nojaavien 2000-luvun yhtyeiden kuvioita. Mainittakoon nyt asian selventämiseksi nimet akselilta Joy Division ja The Editors. Nämä nimet karkottavat varmasti hätäisimmät, ja samalla saavat esiin lisää kivittäjiä, jotka väittävät nimien käytön olevan kulunutta. Mutta niin vain on, että nuo nimet tulevat väkisin mieleen.

The Orders on onnistunut Karo Bromanin avustuksella erinomaisesti. Materiaali on persoonallista ja soundimaailma on kohdillaan. Mikään musiikin osa-alueiden palasista ei harita vastaan sen enemmän, vaikka ajoittain koskettimissa muovisuutta ilmassa onkin, kuten vaikkapa netissä julkaistulla No Safe Place -singlellä. Pieni viilaus seuraavaan erään, niin täydellisyys, jos sellainen edes olemassa on, on lähes saavutettu.

Tämä kohtalokkaan omaperäinen ja mystinen albumi on täydellinen, varsinkin debyytiksi. Levyn kohdalla voidaan puhua kliseisesti siitä, kuinka yhtye ei kuulosta suomalaiselta. Erikoismaininta hienoista sovituksista ja erinomaisesta tulkinnasta, joista kunnia kuuluu Lauri Koski -nimiselle miehelle. Lopuksi sellainen pieni huomautus, että levyn arvostelija kuuluu siihen kastiin, joka vihasi 80-lukua jo vuonna 1982, ja vihaa sitä edelleen. Olosuhteet huomioon ottaen yhtye on tehnyt erittäin kovan suorituksen, sillä se on tehnyt kasarit kuulostamatta kasarilta.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-01-12
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.