Levyarvostelun vaikeudesta, osa 1

Noisen neljäs painos on nyt vihdoin julkaistu. Edellisestä isosta uudistuksesta on kulunut jo viisi vuotta. Itse olen ollut mukana Noisen toimituksessa hivenen lyhyemmän ajan. Melkein 250 levyarvion kokemuksella voin selventää teille taustoja Noisen levyarvioiden työstämisestä ja yleisesti levyarvioiden kirjoittamisen haasteista ja vaikeudesta.

Noisen reilua 9000 levyarvioita on tällä hetkellä luettu noin 15 miljoonaa kertaa. Luitte oikein, 15 miljoonaa kertaa! Helpolla matikalla laskettu jokainen suomalainen on lukenut kolme Noisen arviota. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Oikeasti suosituimmat bändit keräävät luonnollisesti tuhansia lukukertoja ja pienet kotimaiset demojulkaisut muutamia satoja. Ajansaatossa myös näiden lukijamäärä ylittää yli tuhat lukijaa.

Lähtökohtana toimitukseen eli Noisen postilokeroon napsahtaa kuukaudessa satamäärin promoja kotimaisilta ja ulkomaisilta levy-yhtiöiltä ja omakustanteina. Aikaisemmin päämääränämme oli julkaista jokaisesta levystä arvio, mutta yleisesti määrä ei korvaa laatua. Jostain on karsittava, sillä kaikkea emme enää ehdi yksinkertaisesti arvioida. Periaatepäätöksellä emme enää julkaise singlearviota kuin poikkeustapauksessa. Lisäksi olemme karsineet vähemmän mielenkiintoisempien ulkomaisten artistien arvioita. Tässä luotamme nykyään toimittajien arviointikykyyn. Kotimaiset albumit ja demot pyrimme edelleen arvioimaan ennemmin tai myöhemmin.

Promoläjästä koostetaan lista, josta jokainen toimittaja saa pyytää itselleen arvioitavaa. Monet ovat viime aikoina kritisoineet kommenteissa, että “väärä” toimittaja arvioi levyjä. Yleisesti näkemys ei perustu yhteen levyyn vaan isompaan otantaan. Usein kun noissa kommenteissa on “perusteluna”, että “mun mielestä tää on hemmetin hyvä ja toimittaja on väärässä“. Ketään ei pakoteta arvioimaan levyä, jota hän ei halua. Lähes poikkeuksetta toimittaja tietää bändistä tai vähintään sen edustamasta musiikkityylistä ennestään.  Toimittaja saa myös palauttaa levyn takaisin toimitukseen, jos kirjoittaja tuntee, ettei ole oikea henkilö levystä kirjoittamaan. Henkilökohtaisesti olen tsekannut noin 5000 eri artistia viimeisen viiden vuoden aikana.

Toinen yleinen kritiikinkohde arviokommenteissa on, että toimittaja ei ole kuunnellut levyä tarpeeksi, jotta voisi muodostaa oikean mielipiteen. Meidän periaate on, että arvio kannattaa julkaista vasta, kun siihen on ehtinyt paneutua tarpeeksi. Vaikka pyrimme mielenkiintoisimmat arviot julkaisemaan mahdollisimman nopeasti, on toimittajilla aina tarpeeksi aikaa kuunnella levyt läpi useaan kertaan. Toisin kuin vaikkapa printtimedioilla tiukkoine aikatauluineen. Lisäksi olemme vielä ennakkoluuloisesti huonommassa asemassa printtimedioihin nähden, koska useat levy-yhtiöt lähettävät promot sinne aikaisemmin kuin meille. Jostain kumman syystä levy-yhtiöissä arvellaan verkkotoimittajan vuotavan levyt helpommin verkkoon. Tuskin ne enää printtimedioissa kirjoituskoneita käyttävät? Tunnetusti levyt vuotavat vertaisverkkoon ihan jostain muualta kuin establisoituneesta verkkotoimituksesta.

Kolmas suorastaan lapsellinen väite on, että arvioija dumaa levyn, koska hän on vain kateellinen arvostelemalleen artistille. Voiko oikeasti olla kateellinen bändille, jonka albumissa ei ole ainuttakaan mielenkiintoista aspektia? On varmasti totta, että tunnetut artistit joutuvat kovemman kritiikin kohteeksi, jo ihan sen takia, että myös arvostelija purkaa pettymystään, kun suosikkiartistin levy on oikeasti huono. Ketään ei kuitenkaan tahallaan vedetä lokaan! Kaveripisteitä ei myöskään jaeta. Tämän on moni Noisen toimittaja saanut todeta oman bändinsä arvioista.

Sarjan seuraavassa osassa käsitellään tarkemmin varsinaista kirjoitusprosessia, arvioiden arvosanoja ja miksi ihmeessä ainoastaan se näyttää kertovan monille lukijalle koko totuuden levyn arvosta?

Mahdollisesti jotain samankaltaista