Legendaarinen suomalainen gootti-yhtye Musta Paraati palaa Herra Ylpön johdolla virallisesti

Vuosina 1981-1985 toiminut Musta Paraati on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaiseen vaihtoehtomusiikkiin. Joy Divisionin ja Killing Joken kaltaisilta nimiltä innoitusta hakeneen yhtyeen lyhyeen uraan mahtui kaksi albumia ja kolme singleä, mutta niiden maine on vuosikymmenien saatossa kasvanut myyttisiin mittoihin.

Bändin nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat samat jäsenet, jotka soittivat jo Mustan Paraatin legendaarisella debyyttialbumilla eli Kääriäinen (koskettimet), Panda (basso), Saku (kitara), Ykä (rummut). Vokalisti on tietenkin eri, koska alkuperäinen vokalisti Jore eli orma Sakari Vastelin menehtyi vuonna 1993. Uutena vokalistina Maj Karma -yhtyeestä sekä soolourastaan tunnettu Herra Ylppö.

Musta Paraati soitti viime vuoden lopulla salakeikan bändin kosketinsoittaja Kääriäisen syntymäpäivillä. Samassa yhteydessä yhtye esitteli nykyisen laulajansa Herra Ylpön, joka seuraa tehtävässään vuonna 1993 menehtynyttä Jorea, radioäänenä parhaiten tunnettua Njassaa ja Lama-yhtyeen Epeä. Mustan Paraatin paluukonsertti toteutuu Provinssissa lauantai-illan viimeisenä esiintyjänä. Tuleva konsertti Provinssissa keskittyykin ”Peilitalossa”-klassikkolevyn materiaaliin.