Lauantaina palvotaan vuohia grindcoren siivin Metalheim IV-festivaaleilla

Tänään Helsingissä käynnistyvä Metalheim Festival marssittaa viikonloppuna Nosturin lavalle ison liudan ajankohtaisia, niin koti- kuin ulkomaisiakin, raskaan musiikin nimiä. Neljättä kertaa järjestettävä sisäfestivaali valtaa tänä vuonna Nosturin ylä- ja alakerran lavat yhteensä neljäntoista esiintyjän voimin.

Noise.fi:n toimituksen mieltä miellyttää erityisesti saksalaisen kulttibändin Milking The Goatmachinen ensiesiintyminen Suomessa. Luukutimme Ulti-Maken kanssa bändin musiikkia useasti Radio Noisen extreme metallille omistetussa ohjelmassa Murskaamossa. Varsinkin yhtyeen debyytin Back from the Goats… a GoatEborg Fairy Tale… murskaava goregrind ja kieli poskella mietityt biisien nimet olivat kovaa valuuttaa! Tämän jälkeen onkin vuohiaiheinen röyhtäily soinut soittimessa tiuhaan. Olen jopa vaatinut muutamaa kotimaista promoottoria tuomaan bändin Suomeen. Propsit Teemu Suomiselle asian hoitamisesta.

Toissa vuonna näimme melkein bändin ollessamme pääsiäislomalla Berliinissä. Vietimme yhdessä Tom Sundbergin kanssa pitkää kevätlomaa kiertäen Berliinin ja Amsterdamin kautta Roadburn-festivaaleille. Kyseinen vuohinelikko esiintyi sattumoisin juuri kyseisenä pitkänäperjantaina legendaarisella K-17 klubilla. Harmiksemme emme tienneet, kuinka suosittu bändi Saksassa jo silloin oli. Käytimme kaiken mahdollisen osaamamme paskapuhetaidon ruinaamalla lippuja hetkessä loppuunmyydylle keikalle. Ainoastaan turvallisuuspäällikön määräyksen takia jäimme keikalta ulos. Kysyimme lohduksemme keikan järjestäjiltä, löytyykö läheltä hevihenkistä juottolaa, jossa voimme upottaa surumme lasiseen laulukirjaan.

Meidän ohjeistettiin Friedrichshainin laitamille tyhjälle kadulle, jolta hetken talsimisen jälkeen viimein löysimme hilpeän hevijuottolan nimeltä Brutz & Brakelin. Aikamme laseihin katsottuamme harmittelimme baarin omistajalle, että missasimme koko kevään odottamamme mättökeikan, koska emme osanneet ostaa lippuja ennakkoon, eikä suomalaisen verkkomedian vetovoima riittänyt meidän sisään heittämiseen. Ystävällinen omistaja innostui meidän Goatmachine-diggailusta ja paljasti, että istuimme bändin berliiniläisessä kantapaikassa. Yhtyeen voimakaksikko Goatfreed Udder (kitara/basso) ja Goatleeb Udder (rummut/laulu) olivat juuri poistuneet paikalta omalle keikalleen, mutta he olivat tulossa keikan jälkeen takaisin.

Tinasimme muutaman lagerin odotellessamme ja tutustuimme paikallisiin heavy- ja punk-alkuasukkaisiin. Ennen pitkää pöytä notkui muschieista (suomeksi tussu), eli vodka-mansikka-shoteista. Tajunnan toisella puolella taisimme tavata Milking The Goatmachinen miehistön, mutta varma en ole asiasta vieläkään, kaikesta selkääntaputtelusta huolimatta. Jospa lauantaina vihdoinkin näemme lauteilla vuohikasvoisen death/grind-nelikon, jonka lavashow tuskin jättää ketään metallin ystävää kylmäksi.

Kaikesta lavakaatuiluistaan ja hullunhauskasta imagostaan huolimatta bändin musiikki on kivenkovaa grindcoren ja death metallin ristisiitosta. Tsekkaa siis myös yhtyeen tuorein albumi Stallzeit Spotifystä tai Youtubesta.

Ja onhan Metalheimissä monta muutakin mainitsemisen arvoista esiintyjää. Katso aikataulut alta:

Perjantai 11.10.2013

19:00 Ovet auki
19:30 RATFACE, Alakerta stage
20:00 WOLFHEART, main stage
20:30 HATEFORM, Alakerta stage
21:00 DEATHCHAIN, main stage
21:40 SHEAR, Alakerta stage
22:20 EINHERJER, main stage
23:50 THYRFING, main stage

Lauantai 12.10.2013

19:00 Ovet auki
19:30 AVRA, Alakerta stage
20:00 CONVULSE, main stage
20:30 FEASTEM, Alakerta stage
21:00 MILKING THE GOATMACHINE, main stage
21:40 HOODED MENACE, Alakerta stage
22:20 EREB ALTOR, main stage
23:50 TWILIGHT OF THE GODS, main stage

Päiväliput Metalheim Festivaliin maksavat ennakkoon 30 euroa, ovelta 35 euroa, ja kahden päivän lipun voi lunastaa hintaan 50 euroa. Liput myy Tiketti.