Lana Del Reyn areenakiertue saapuu Suomeen

 

lanadelreyViime vuonna julkaistun läpimurtoalbuminsa myötä kansainväliseksi supertähdeksi nousseen Lana Del Reyn areenakiertue saapuu ensi kesänä Suomeen. Tämän hetken ylistetyin naisvokalisti esiintyy Hartwall Areenalla sunnuntai-iltana 16. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä torstaina 21. helmikuuta.

Nancy Sinatran ja Stevie Nicksin kaltaisiin laulajiin verratun Lana Del Reyn dramaattisissa pop-kappaleissa R&B-vaikutteiset mahtiballadit kohtaavat 50- ja 60-lukujen amerikkalaisen folk-musiikin. Jättihitiksi nousseen ”Video Games” -debyyttisinglen jälkimainingeissa julkaistu ”Born To Die” -albumi myi hetkessä miljoonia kappaleita ja nosti Lana Del Reyn yhdeksi viime vuoden suurimmista pop-ilmiöistä. Artistin menestysvuoden huipensi marraskuun lopussa ilmestynyt, kahdeksalla bonus-kappaleella laajennettu ”Born To Die: The Paradise Edition”.

Levyn nimibiisin ja ”Video Games” -läpimurtosinglen ohella Lana Del Reyn tunnetuimpia kappaleita ovat ”Blue Jeans”, ”Born to Die”, ”Summertime Sadness”, ”National Anthem” sekä viimeisin single ”Ride”. Newyorkilaisartisti on laulajanuransa ohella työskennellyt myös mallina, ja naisen kasvot ovat koristaneet Suomenkin katukuvassa esimerkiksi H&M:n mainoksia.

KEIKKA
Su 16.6.2013 Helsinki, Hartwall Areena

LIPUT:
Myyntiin to 21.2.2013 klo 9.00
Alkaen 65 EUR / 55 EUR / 45 EUR. Ennakko: Lippupiste ja Tiketti.
Ostorajoitus: 8 lippua / asiakas

Mahdollisesti jotain samankaltaista