Laakso-yhtyeestä soolouralle siirtynyt laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård konsertoi Tavastia-klubilla keskiviikkona 8. lokakuuta. Liput hiljattain viidennen sooloalbuminsa julkaisseen ruotsalaisartistin keikalle ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä.
Torniojokilaaksossa syntynyt suomalaissukuinen Markus Krunegård nousi maineeseen Laakso-yhtyeen keulahahmona. Sittemmin pienten piirien indie-suosikista ruotsalaisartistien ykkössarjaan kohonnut Krunegård on keskittynyt kollegoidensa Håkan Hellströmin ja Lars Winnerbäckin tavoin räväkkään ja vaihtoehtorockista ammentavaan soolouraansa sekä monipuolisiin tuotantotöihin. Uransa aikana Krunegård on levyttänyt niin ruotsiksi, englanniksi kuin myös suomeksi sekä kirjoittanut kappaleita lukuisille artisteille Veronica Maggiosta alkaen.
Varsinkin kaksi viimeistä Markus Krunegård -albumia, Ruotsin listaykköseksi vuonna 2012 noussut ”Mänsklig värme” ja maaliskuussa julkaistu ”Rastlöst blod”, ovat vieneet miehen suosion aivan uudelle tasolle. Edellisen kerran Krunegård on konsertoinut Suomessa loppuvuodesta 2012.
KEIKKA
Ke 8.10.2014 Helsinki, Tavastia
LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 15,50 EUR
– ovelta 16 EUR