La Roux ja Charli XCX saapuvat Ruisrockiin

5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin kansainvälinen kattaus saa vahvistusta kahdesta brittiläisestä huippunimestä. Lauantaina lavalle nousee synthpop-duo La Roux, joka voitti Grammy-palkinnon jo vuoden 2009 debyyttialbumillaan. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Elly Jacksonin ja Ben Langmaidin muodostama yhtye on tänä vuonna tehnyt paluun yleisön eteen ja antanut jo esimakua odotetun kakkosalbuminsa soundeista.

Sunnuntaina villitsee parhaillaan kansainvälistä läpimurtoaan tekevä tanssipopin uusi tähti Charli XCX, joka julkaisi viime kuussa ylistäviä arvosteluja saaneen ”True Romance”-debyyttinsä. Vasta parikymppinen laulaja-lauluntekijä on jo ehtinyt kiertää Coldplayn, Santigoldin ja Justicen kanssa ja kerätä musiikkivideoillaan yli 250 miljoonaa katselua Youtubessa. Charli XCX on tuttu myös Ruisrockissa esiintyvän ruotsalaisduo Icona Popin hittisinkulta ”I Love It”.

Sunnuntaille on myös lisätty kansainväliseen suosioon – Barack Obaman soittolistaa myöden – jo debyyttialbumillaan noussut soul-kykyjen joukko Nicole Willis & The Soul Investigators. Ruissalossa yhtye esittelee tuoreen albuminsa ”Tortured Soul”. Samana päivänä nähdään tuoreella ”Hyvä päivä” -sooloalbumillaan radiosoittolistat valloittanut laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen uuden Korvalääke-yhtyeensä kanssa. Avajaispäivänä nähdään garagerockista protopunkiin ammentava Black Lizard, jonka viime kuussa ilmestyneen debyyttialbumin tuotantotiimissä on häärinyt tuttuja nimiä yhtyeistä The Brian Jonestown Massacre ja Spacemen 3.

Perinteisten keikkojen lisäksi Ruissalossa tullaan nauttimaan myös dj-vetoisista tansseista, kun Suomi-EDM:n kärkinimi HeavyWeight tuo DJ-settinsä Ruissalon rantabileisiin perjantaina ja jo vuosia huippusuosittu Tavastian Lauantaidisko saapuu visiitille Turkuun, tietenkin lauantaina. Lisää esiintyjiä tullaan vielä julkaisemaan lähiaikoina.