Kolme miestä tiellä Damaskokseen

11.12.2009 Turun Klubi, Turku

Koivu tulkitsi ilmeikkäästi. Kuva: Anna Gradistanac

Koivu tulkitsi ilmeikkäästi. Kuva: Anna Gradistanac

Tie Damaskokseen -kiertue keräsi yhteen kolme jo enemmän tai vähemmän kannuksensa ansainnutta lauluntekijää. Turkuun kotiutunut Kauko Röyhkä ja Jarkko Martikainen tuskin suurempia esittelyjä kaipaavat. Heidän lisäkseen lavalle kapusi vielä Ultramariini-yhtyeestä aiemmin tunnettu Matti Johannes Koivu, joka on ennättänyt julkaista Irwin-coverit mukaan lukien kolme albumillista soolomateriaalia. Alun perin joukkioon kuului vielä Samae Koskinen, mutta tulehtunut umpilisäke esti hänen osallistumisensa – asia, joka tuntui Röyhkää kovasti huvittavan.

Iän tai uran pituuden mukaisessa hierarkiassa alimmaiseksi sijoittuva Matti Johannes Koivu sai kunnian saapua estradille ensimmäisenä. Poikkeuksellisen aikaisesta alkamisajankohdasta huolimatta Klubilla riitti tungosta, joka lisääntyi vielä entisestään mitä pidemmälle ilta eteni.

Vähäisen testailun perusteella levyllä aavistuksen tasapaksulta kuulostava Koivu ylitti ennakko-odotukset. Runsaasti uutta levyttämätöntä materiaalia esittänyt partasuu tuntui olevan lavalla kuin kotonaan. Dynaaminen ja eläytyvä live-esiintyminen toi kappaleiden nyanssit selvästi esiin, mikä auttoi ymmärtämään paremmin Koivun soolotuotannon syvintä olemusta. Vanhoista kappaleista kuultiin ainakin Topi Sorsakoski -päivä ja Odota, odota. Päällimmäiseksi tunteeksi Koivun esityksestä jäi silti nälkäisyys: tässä on mies, josta kuullaan vielä lisää.

Röyhkä rokkasi rankasti. Kuva: Anna Gradistanac

Röyhkä rokkasi rankasti. Kuva: Anna Gradistanac

Koivun jälkeen lavalle kapusi toinen parrakas herrasmies, Jarkko Martikainen. Aiemmin kesällä Turussa vieraillut taiteilija jatkoi siitä mihin viimeksi jäi. Edellisen kerran encorena tullut Kauniita sieluja kuultiin tällä kertaa avauksena. Tyystin ilman säestystä vedetty kappale haastoi kuulijakunnan, joka ei tuntunut olevan haasteesta moksiskaan.

Loppukeikan ajan Martikainen nähtiin kitara kädessään. Elämänmyönteinen laulaja esitti kappaleita kaikilta soololevyiltään, mutta joukkoon mahtui myös pari diskografiaan kuulumatonta vetoa. Erityisesti Hitlerin koirista kertova biisi herätti huomion lisäksi kysymyksen: miksi sitä ei ole saatavissa myös tallennetussa muodossa? Keikan ehdoton kliimaksi koettiin puolivälin paikkeilla Myrskyn muodossa. Vastaavaan tunnelataukseen ei kyennyt edes varsinaisen setin päättänyt Kaikki me kuolemme pian.

Olen nähnyt Kauko Röyhkän aiemmin vain yhtyeensä kera keikalla. Ilta osoitti, että omapäisestä lauluntekijästä on myös sooloesiintyjäksi. On vaikea kuvitella tehokkaampaa avausta kuin Paha maa. Kappale vyöryi päälle vastustamattomasti, ja todisti että väkivaltaisen tunnelman saa aikaiseksi silkalla karismalla. Toinen vastaavalla intensiteetillä runnottu kappale sijoittui esityksen loppupuolelle. Vaikka peukaloplektra näpeistä kerran karkasikin, se ei Kanervan tehoa vähentänyt.

Olipa mukavaa, kun ei tarvinnut yksin matkustaa. Kuva: Anna Gradistanac

Olipa mukavaa, kun ei tarvinnut yksin matkustaa. Kuva: Anna Gradistanac

Roppakaupalla kaikuefektiä hyödyntänyt Röyhkä esitti pakollisten hittiensä lisäksi omien sanojensa mukaan ensimmäisen säveltämänsä kappaleen, Doran. Rockin nimeen vannoneen, partansa takaa tuttuun tapaan myhäilleen, herran repertuaarista löytyivät myös muun muassa Zaia, Peke ja Huippumies. Encoreen Röyhkä saapui Martikainen vanavedessään. Pikku enkelin jälkeen joukkoon liittyi vielä Koivu. Kolmikko esitti Tie Damaskokseen -kappaleen, joka tuskin jää historiaan klassikkona. Hupaisa se silti oli.

Aplodeista ja esiintyjien leppoisasta kanssakäymisestä päätellen sankkalukuinen väkijoukko sai rahoilleen todellista vastinetta.