Klustermus lupaa pilata kesän mikäli sää sallii

Jos tulevat sateet ja hirmumyrskyt eivät saa pilattua kesäsäitä ja -tunnelmaa, Raumalla järjestettävä uuden musiikin festivaali Klustermus tekee sen heti kesäkuun toisena viikonloppuna.

Vuosi toisensa jälkeen loppuunmyyty, Syväraumanlahdella järjestettävä ilmaistapahtuma on edennyt kymmenenteen kertaan. Lauantaina 9.6.2012 järjestettävän ulkoilmafestivaalin lisäksi Klustermuksen ohjelmaan sisältyy päätapahtumaa edeltävällä viikolla klubitapahtumia Raumalla. Myöhemmin syksyllä Klustermuksen klubikiertue saapuu muuallekin Suomeen.

Klustermus on jo alkuajoistaan lähtien tuonut esiin nousevia yhtyeitä Satakunnasta ja vähän muualtakin, ja esitellyt myös kulttisuosiota nauttivia pidemmän linjan yhtyeitä. Vuosien varrella Klustermus-tapahtumissa ovat esiintyneet mm. Lapko, Risto, Disco Ensemble, Lady Escape, Itkevä tyttö, Kuusumun profeetta, Joose Keskitalo, Magyar Posse, Pharaoh Pirttikangas ja monet muut.

– Juhlavuoden esiintyjät julkaistaan alkuvuoden aikana. Luvassa on laaja kirjo keskinkertaisuuden ja nerouden hiuksenhienon rajan molemmin puolin holtittomasti keikkuvaa musiikkia ja miksei jotain ihan hyvääkin. Juhlat eivät kuitenkaan lopu vielä tähän. Klustermus laskee sekä aidanseipäitä että niiden välejä. Todellinen juhlavuosi onkin vasta ensi vuonna, jolloin Klustermus ry täyttää kokonaiset kymmenen vuotta ja luvassa on yhdestoista tapahtuma, kertoo yhdistyksen juhlajaoston vastaava voimamies Aki Korkka.

Klustermus 2012 Rauman Syväraumanlahdella 9.6.2012.

Kerro kommenteissa, mitkä ovat omat nousevat suosikkisi, joita Raumalla pitäisi kuulla?

Mahdollisesti jotain samankaltaista