Kippis ja kiitos! Flogging Molly tarjosi tujut tiistaihiprakat täpötäydelle Pakkahuoneelle

Flogging Molly
19.11.2013
Pakkahuone, Tampere

“Ohoh, täällähän on ruuhkaa!”, on ensimmäinen reaktio, kun näkee pitkulaisen jonon kiemurtelevan Pakkahuoneen aukiolla. Kun bändillä, joka ei kuitenkaan keiku myyntilistojen kärjessä tai soi radiossa, on kolme keikkaa Suomessa, voisi kuvitella, ettei näistä ainakaan se tiistai-iltainen vetäisi näin rutosti väkeä. Mutta väärässäpä olen: jo toistakymmentä kertaa Suomessa esiintynyt Flogging Molly on todellakin jättänyt lähtemättömän jälkensä härmäläisiin.

Sisällä Pakkahuoneella vasten kasvoja läjähtää ensimmäisenä hurja mallasjuoman löyhähdys. Salin lattia on Maija Vilkkumaata lainaten lamauttavan tahmea, eikä läikkyneestä oluesta kuivaa paikkaa tahdo löytyä millään. Ja nyt on todellakin tiistai-ilta eikä kello ole vielä yhdeksääkään!

Täyden salin läpi on hankala raivata tietä kohti lavan edustaa, mutta se onnistuu kuin onnistuukin vanhaa kunnon kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Samalla ehtii hyvin panna merkille, että illan muotiväri on (yllätys-yllätys) vihreä ja tuoksu oluen ohella hiki, tungoksessa kun on pirun kuuma…

Alkunauha pärähtää käyntiin vähän ennen yhdeksää, ja yleisön huutaessa suoraa kurkkua lavalle astelee tyylikkäästi sonnustautunut seitsikko. On aika antautua tunniksi ja 40 minuutiksi irlantilais-amerikkaisen folkpunkin vietäväksi. Eikä se selvästikään tuota vaikeuksia edes sille salin perimmäisessä nurkassa tapittavalle rokkipoliisille; näin tarttuvaa ja hyväntyylistä rallattelua kun ei voi vastustaa, vaikka miten tekisi mieli.

Karismaattisen laulaja-kitaristi Dave Kingin johtama retkue on tälläkin kertaa kovassa vedossa, ja jengi hoilaa ja heiluu mukana heti kättelyssä. Eturivin punapartainen viikinki herättää Kingin huomion jo alkumetreillä ja saa ansaitut kehut. Miehen suusta kuullaan lukuisia kertoja kiitoksia myös koko salille, ja usein selvällä suomen kielellä “Kippis!”-toivotuksen kera.

Illan ensimmäinen kohokohta tulee jo melko varhaisessa vaiheessa, kun bändin kenties se tunnetuin veisu Drunken Lullabies pääsee vauhtiin. Varsin erilaista, mutta toimivaa, tunnelmaa tarjoavat jo ennen puoliväliä myös vaikeuksiin ajautuneesta Detroitista kertova The Power’s Out ja toivoa herättävä The Present State of Grace -rallatus.

Herkkupaloja on sijoiteltu eri puolille settiä, mutta todelliseen hurmioon päästään vasta loppuhuipennuksen lähestyessä. Rebels, Devil’s Dance Floor ja Seven Deadly Sins saavat jo aikaan lattialla melkoiset polkat. Vielä tunnelmallisemmaksi meno yltyy kuitenkin encorevaiheessa, kun vuoron saavat debyyttilevyn napattu Salty Dog ja yhteislaulujen aatelia edustava If I Ever Leave This World Alive.

Vaikka marraskuinen vesisade on vain yltynyt keikan aikana, se latistaa tuskin yhdenkään keikalla olleen mielialaa – sen verran vahvan piristysruiskeen Flogging Molly on tarjonnut. Sen voimalla jaksaa taas vähän paremmin varrota valoisampia vuodenaikoja. Eikä bändin seuraavaa Suomen visiittiäkään ilmeisesti tarvitse odottaa ensi kesää pidemmällä, mikäli Dave Kingin vihjaisua on uskominen.

Flogging Molly Tampereella 19.11.2013:

  • Another Back of Bricks
  • (No More) Paddy’s Lament
  • Revolution
  • Selfish Man
  • Whistles the Wind
  • Drunken Lullabies
  • Saints And Sinners
  • Kilburn Hight Road
  • The Power’s Out
  • The Wanderlaust
  • The Present State of Grace
  • Float
  • Tobacco Island
  • Requiem for a Dying Song
  • Rebels
  • Devil’s Dance Floor
  • Prayer for Me in Silence
  • What’s Left of the Flag
  • Seven Deadly Sins

——————–

  • Salty Dog
  • If I Ever Leave This World Alive

Mahdollisesti jotain samankaltaista