Viime vuonna ensimmäistä kertaa Joensuussa vietetty vaihtoehtomusiikin festivaali Garagefest järjestetään jälleen tammikuussa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään erikoisella tavalla, sillä festaria juhlitaan Kerubin lisäksi samana viikonloppuna myös Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Garagefest järjestetään Joensuun Kerubissa ja Jyväskylän Lutakossa 30. – 31.1.2015. Samat bändit soittavat molemmissa kaupungeissa, tosin eri päivinä. Yhteensä tapahtumassa soittaa 14 yhtyettä, jotka edustavat tämän hetken kuuminta vaihtoehtomusiikkia.
– Idis festarin laajentamisesta lähti kerubilaisilta ja se oli niin hauska, että tartuttiin heti kiinni. Lutakolla ja Kerubilla on paljon yhteistä ihan historiassakin ja oli helppo lähteä vääntämään tuplatapahtumaa. Tuplafestari on varmasti bändeillekin mukava, pääsee kiertuetunnelmaan, kun voi haistella samoja jannuja molempina iltoina, kertoo kahden kaupungin festarista Lutakon promoottori Raine Pulkkinen.
Garagefesteillä kuullaan punkkia, kitararockia, vaihtoehtometallia, indierockia ja hämyboogieta. Ohjelmisto on kasattu ajankohtaisista nimistä muutamalla klassikolla ryyditettynä. Festareilla soittavat muun muassa neljännen albuminsa festariviikonloppuna julkaiseva post-metallisti Callisto, Tulevaisuuden tusina -voittaja Teksti-TV 666, Tankki täyteen -palkinnon napannut Tiisu, Radiopuhelimet ja Jukka ja Jytämimmit. Garagefest saa myös ensimmäisen kansainvälisen vieraansa, kun puhki kehuttu norjalainen Honningbarna saapuu festareille.
– Honningbarnan keikka Lutakko liekeissä -tapahtumassa kesällä oli parasta pitkään aikaan, ihan suu auki -osastoa. Muutenkin tuo kattaus on kasattu niin, että mukana on helvetin kovia livebändejä. Voi unohtaa tammikuun tipattomat noita kuunnellessa, jatkaa Pulkkinen.
Festivaalin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 21.11. Lipun hinta on molemmissa kaupungeissa 12 euroa päivä ja 18 euroa kaksi päivää.
Garagefest 2015
Kerubi, Joensuu
Pe 30.1.
Tiisu
The Escapist
Talmud Beach
Tryer
Jukka & Jytämimmit
Katujen Äänet
Honningbarna (NO)
La 31.1.
Red Eleven
Distral
Hopeajärvi
Teksti-TV 666
Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS
Radiopuhelimet
Callisto
Lutakko, Jyväskylä
Pe 30.1.
Red Eleven
Distral
Hopeajärvi
Teksti-TV 666
Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS
Radiopuhelimet
Callisto
La 31.1.
Tiisu
The Escapist
Talmud Beach
Tryer
Jukka & Jytämimmit
Katujen Äänet
Honningbarna (NO)
Liput 10/12€ päivä tai 16/18€ kaksi päivää (alennukset Kerubin kantiskortilla ja Jelmun jäsenkortilla). Lippuja myy valtakunnallisesti Tiketti ja paikallisesti Joensuun Levy-Eskot, Kerubin verkkokauppa sekä Jelmun verkkokauppa.
Leave a Reply