Katujen äänet: Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää

Katujen Äänet kiteyttää tämän kuuden biisin mittaisen levyn saatteessa oman musiikkinsa ”romanttiseksi uuden aallon punkiksi”. Kappaleet ovatkin kieltämättä sukua 80-luvun uudelle aallolle ja lyriikat ovat paikoin erittäin romanttisia, mutta tuota punk-ulottuvuutta en tahdo kyllä oikein löytää. Ellei sitten popahtavia ja kovasti suomirockin katkuisia sävellyksiä halua sitten väen väkisin tunkea uudemman ”punkin” kategoriaan.

Niin tai näin, kiekon kuusi kappaletta painivat lähinnä parisuhteiden sekä etenkin niihin liittyvien ongelmien parissa. Avausraidalla Terveisiä lähiöön todetaan, kuinka “betonikolossien keskellä on vaikee hengittää / et pysty pidempään mun lähtöäni estämään” ja näissä lauseissa kiteytyy paljon bändin sielunmaisemasta. Kova ikävä on ihmisen toisen luo, mutta ne elämän valttikortit  ovat hukkuneet matkan varrella jonnekin. Kaiken alta nousee silti rakkauden voima, joka saa miehen kestämään vaikka koko talven sodassa. Sanoitukset ovatkin kieltämättä paikoin naiiveja, mutta samalla niissä on monia hienoja oivalluksia ja kielikuvia, joiden ääneen sanominen vaatii rohkeutta.

Aiemmin yhtye on alleviivannut sitä, kuinka kolmen vuosikymmenen takainen kotimainen musiikki on niin kovin aliarvostettua. Tuore kiekko on kieltämättä voimakas kumarrus menneille päiville, mutta se ei tarkoita sitä että yhtye olisi kahlittu historiaan. Mitä jäin kaipaamaan on se pieni soundillinen päivitys ja ehkä rohkeampi kurotus rockin ja punkin saralle, sillä tällaisenaan bändi uhkaa liukua suoraan heleän popin syliin.

3/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista