Karisma piti Juliette Lewisin pinnalla

29.10.2009, Nosturi, Helsinki

Juliette Lewis Nosturissa. Kuva Jarkko Veijalainen

Tänä syksynä julkaistun Terra Incognata -levyn kiertue toi amerikkalaisen näyttelijän ja rocklaulajan Juliette Lewisin taas Suomeenkin. Edellinen vierailu oli vielä Juliette and the Licks -nimellä Ruisrockissa vuonna 2007. Paljon hehkutetusta Tavastian keikasta oli ehtinyt vierähtää vielä pari vuotta enemmän. Keikkaa olikin selvästi odotettu, ja Nosturi tuli täyteen. Yleisö oli keskivertoa rockkeikkaa naisvaltaisempaa, ja Juliette vaikutti saaneen monen tutustumaan Nosturiin keikkapaikkana ensimmäistä kertaa. Lewisin kahdella ensimmäisellä levyllä mukana ollut Licks on nyt jätetty taakse, ja laulaja esiintyy omalla nimellään. Kolmannen albuminsa syksyllä julkaissut artistia säesti uusi taustayhtye The New Romantiques.

Vaikuttavaan lintumaiseen asuun sonnustautunut tähti otti alusta alkaen sekä lavan että yleisön haltuunsa. On vaikea sanoa, perustuuko Lewisin vetovoima syvältä kumpuavaan karismaan vai taitavaan näyttelemiseen, mutta joka tapauksessa hän hoitaa työnsä hyvin ja näyttää tekevän sitä, mitä haluaa. Julietten uusi bändi ei sen sijaan vakuuttanut. Taitoa oli, mutta asenne jäi puuttumaan.

Juliette rockkukkona Nosturin lavalla. Kuva Jarkko Veijalainen

Juliette rockkukkona Nosturin lavalla. Kuva Jarkko Veijalainen

Keikka alkoi rauhallisesti ja Terra Incognitan materiaaliin painottuen. Hard Loving Woman käynnistettiin Julietten terävää ääntä Janis Joplin -henkisesti esitelleenä kitarasäesteisenä bluesina, mutta loppua kohti bändi avasi kaikki hanat ja rumpali intoutui piiskaamaan settiään niin että se oli revetä. Epätasaisen Terra Incognitan materiaali osoittautui myös livenä epätasaiseksi, kun taas kahdelta edelliseltä julkaisulta soittoon oli poimittu vain parhaimmistoa. Vaikka bändi nostatti välillä tunnelmaa nopeammilla kappaleilla, se ei kuitenkaan saanut fiilistä pidemmäksi aikaa hilattua Nosturin kattoon. Siitä pitivät huolen väleihin sijoitetut hiturit, yleisön laulattaminen sekä Lewisin sinänsä kiinnostavat jutustelut. Kolmen albumin kappaleista olisi voinut helposti koostaa räväkämmänkin keikkasetin. Juliette and the Licksin ensimmäisen albumin kappaleet, kuten Pray for the Band Latoya ja Got Love to Kill, toimivat hyvin. Myös varsinaisen setin päättänyt, syvän henkilökohtainen Suicide Dive Bombers uudelta levyltä vakuutti.

Myös yleisö oli arkisissa torstaitunnelmissa. Väki kyllä osoitti reippaasti suosiotaan, lauloi ja taputti mukana, mutta muuten salissa seisoskeltiin hillitysti. Vaikka Lewis ylistikin helsinkiläisyleisöä mahtavaksi, flunssainen bändi palkitsi kuuntelijansa vain yhdellä ylimääräisellä kappaleella. Lopuksi kuultu edellisen levyn hitti Hot Kiss sai aikaan säpinää Nosturin betonilla. Se myös osoitti, ettei Terra Incognitalta löydy yhtäkään niin napakkaa rokkipalaa.

Juliette Lewis viihdytti, mutta potentiaalia olisi ollut enempäänkin.

Lauteet illan päätähdelle lämmitteli debyyttialbuminsa keväällä julkaissut voimatrio The Souls. Nuorilla kouvolalaisilla riittää taitoa, intoa ja hyviä biisejäkin, mutta liian usein yhtye vajoaa jamittelun ja sooloilun upottavaan suohon.

Mahdollisesti jotain samankaltaista