Jyrockin ohjelma yhtä vajaa valmis

Päivälleen kahden kuukauden päästä 20.-21.4. juhlittavan Jyrock-festivaalin ohjelma julkaistaan nyt yhtä bändiä vaille kokonaisuudessaan. Päiväklubin ja Jyrock Preheat -minifestarin viisi esiintyjää mukaan laskettuna Jyrockissa esiintyy yhteensä 24 artistia sekä iso liuta kaupungin parhaita tiskijukkia. Festivaalin liput ovat olleen jo muutaman viikon myynnissä Lippupalvelussa ja lipunmyynti on lähtenyt vilkkaasti käyntiin! Yhden päivän lipun saa 18 eurolla, koko viikonloppu kustantaa 28 ja opiskelijoilta 25 euroa. Jyrockin ohjelma on villi sekoitus kotimaisuutta, kansainvälistä väriä, uusia tuulia sekä jo kannuksensa ansainneita kovan luokan tekijöitä. Musiikkityyleistä sulassa sovussa seilaavat niin räp, elektroninen tanssimusiikki, jazz, black metal, indierock, pop, balkan, ska kuin perinteisempi rockmusiikki.

Perjantaipäivänä Ilokiveen nouseville kolmelle eri lavalle astuvat esiintymään voimansa yhdistäneet Risto & Wilunki 3000, juuri punk-Femmalla palkitut Räjäyttäjät, kovaa kulttisuosiota nauttiva Siinai sekä juuri Urban Unrest -levynsä julkaissut, Helsingissä uudelleensyntynyt indie-electrokokoonpano Madame de C***. Yksi perjantaipäivän mielenkiintoisimmista löydöistä on vuonna 2011 perustettu Virta-niminen trio, jonka parikymppiset jäsenet yhdistelevät ennakkoluulottomasti esimerkiksi skandinaavista jazzia ja post-rockia. Perjantain ohjelmistoa tullaan täydentämään vielä yhdellä mielenkiintoisella nimellä lähitulevaisuudessa, joka julkaistaan myöhemmin yhdessä tarkemman aikataulun ja virallisen julisteen kanssa.

Lauantai starttaa perinteiseen tapaan Jyrock päiväklubilla Vakiopaineessa, jossa kuullaan Barry Andrewsin Diskon hypnoottisen satumaista tanssimusiikkia sekä suomalais-ranskalaisen duon Eva & Manun luonnonläheistä ja herkkää folkrockia. Illemmalla irti pääsevät noiserockin ja hardcore punkin välimaastossa poukkoileva Vene, Jyrockin Suomen kovimmaksi englanninkieliseksi räpiksi rankkaama The Megaphone State, kotimaisen post-rockin legendat Magyar Posse, koko festivaalin hulluun humppaansa päättävä ja pian uuden levynsä julkaiseva Jaakko Laitinen & Väärä Raha sekä yksi kotimaisen rytmimusiikin mielenkiintoisimmista ja taitavimmista kokoonpanoista Laineen Kasperi & Palava Kaupunki. Yhtenä festivaalin pääesiintyjistä nähdään ranskalainen elektronisen musiikin lahjakkuus College (FRA), jonka suosio räjähti uusiin sfääreihin viimeistään Cannes-palkitun ja Oscar-ehdokkuuksiakin saaneen Drive-elokuvan soundtrackin yhdeksi kulmakivistä ja eittämättä yhdeksi parhaista kappaleista nousseella A Real Hero -hitillään.

Aiemmin tänä vuonna on perjantaille julkaistu esiintyjistä jo Oranssi Pazuzu, The Irrationals, Tundramatiks sekä Moby Dictator ja lauantaille Hysky Rescue, The New Tigers sekä Cold Pupu Sauna.