Jontti: Yhden miehen kultti (2011)

Jontti: Yhden miehen kultti
(3rd Rail Music 2011)

Ensin tärkeimmät: Jontin soolodebyytti on kerrassaan päräyttävä suomiräp-platta. Jopa siihen nähden, ettei suomiräppivuosi 2011 ollut huono lainkaan.

Sitten palastellaan. Täystuhoon kuin nyrkki palleaan, sikäli kunsen voi positiivisena kuvauksena käsittää. Ja jos ”syöpä, sairaus, kooma, kauhua” ei syövy aivoihin, niin sitten ovat aivot syöpyneet.

Hullukoiran tuottama Kukkaislasten kalmanralli ja Petoksen tuottama Hovinarri on summonoitu eivät jää vaikuttavuudessaan kovin kauas tästä efektistä. (Huom! Ilkka Kalevi Tillanen! Se summonointi on jotain pokemonjuttuja. KVG.)

Vapaus & Totuus (feateissa herrat Ratfacesta ja Rytmihäiriöstä) ja Pahempii ku Palpatineedustavat sitä hevimpää meteliä. Eikä muuten edes myötähävetä, tämä aina pers’aatteessa jotenkin niin epäilyttävä rapin ja runttuun naittelu. Vaan toimii! Kovia feattaajia olisi voinut hyödyntää rohkeamminkin.

Rennompaa lätkyttelyä levylle tuo sitten Koti6 tuottamiensa Militanttifunkin ja Mikkipiuhan muodossa. The Flexatonesin tuottama Sota on sairauttataas on se pakollinen reggaehtava kilkattelu, sanoitukset täyttä asiaa. Ja vaikka isot pojat ovat kertoneet, että Helsingin hipeimmät popsterit vihaavat reggaeta (tai vihasivat ainakin vielä viime viikolla, mikä johtuu varmasti siitä, että Suomessa on niin vitun kylmää ja pimeää), minä en.  Paitsi paskaa reggaeta.

OG Ikosen tuottamat nimibiisi sekä Kaikki on kujalla, jossa Rikollinen Ikonen myös feattaa, edustavat ehkä puhtaimmin tämän levyn ääni- ja ajautusmaailmaa. Mitä tulee sanoituksiin, ne ovat tiivistä tavaraa. Tyyliin kuuluu ahkera erisnimien ja sivistyssanojen pudottelu, mutta ei kannata antaa sen hämärtää perussanomaa. Sanomaa? “Ei kai tääl nyt mitään herätyskokoust oo, sinä siinä, just sinä, riität semmosena ku oot.”

Kaikki albumilla kietoutuu tavalla tai toisella vallan käsitteen ympärille. Oikeastaan voisi sanoa levyn olevan artistin sangen nautittavaan muotoon puettu näkemys siitä, miten vallanpitäjät onnistuvat valtansa pitämisessä. Näkemyksen oikeellisuudesta voidaan olla monta mieltä; nähdäkseni olennaisinta kuitenkin on, että on ylipäänsä vaivauduttu funtsimaan näitä juttuja.

Ja sen perusteella, mitä sain artistia Kulttuurikahvila Hertassa 6.12.2011 tästä tematiikasta jututtaa, vaikutelmaksi jäi hurahtaneisuuden sijaan pikemminkin: tässäpä kaveri, joka on funtsinut asioita, mutta on silti avoin uusille ajatuksille – sen mitä minä ketään olen arvioimaan.

Mitäpä vielä. Ainakaan 13 biisin joukkoon ei mahdu heikkoa biisiä, on vain kovia ja vähemmän kovia raitoja. Jodarokin feattaama Profeetta on ehkä hillityimpiä tsibaleita, mutta nivoo hommaa aika hyvin nippuun. Niin, ja Persläpi ikenissä -skitin pitäisi kuulua toimittajakoulutuksen perusopintoihin. Silloin kukaan toimittajakoulun käynyt ei esim. kirjoittaisi enää näin kusisia levyarvioita.

Tärkein syy neloseen vitosen sijasta taitaa olla kokemuksen tuoma tieto, että heti näin hyvin uppoava levy kestää aikaa huonommin kuin hitaammin avautuva. Tosin toivon, että olen väärässä, ja käsissä on tuleva klassikko.

”Vapaus, totuus, niit metskates on menetetty aivosolui monia.”

Niinhän se menee.

4/5

PS. Montako räppilevyä on omistettu “muksuille”? Lapsihuorat ja -orjat ovat todellakin ”lyriikallisesti maaperä neitseellinen”.

Mahdollisesti jotain samankaltaista