Jonna Tervomaa palaa viiden vuoden tauolta

Vuoden 2008 joulukuussa Jonna Tervomaa jätti hyvästit aktiiviselle keikkailulle kahden Aleksanterin teatterin konsertin myötä. Nyt lähes viiden vuoden keikkatauon ja kuuden vuoden levytystauon jälkeen Jonna Tervomaa palaa kuvoihin uuden albumin voimin. Tulevan levyn ensimmäinen singlejulkaisu ”Minä toivon” on juhlinut Suomen radiosoittolistan top-kympissä jo kohta neljän kuukauden ajan ja tuorein on kakkossingle ”Tikapuut”. Pitkään odotettu kuudes studioalbumi ”Eläköön” julkaistaan 20. syyskuuta.

Ennen albuminjulkaisua Jonna Tervomaa nähdään kahdella pienimuotoisella klubikeikalla, joissa päästään intiimissä ympäristössä fiilistelemään uuden kiertuekokoonpanon yhteissoundia. Tervomaan lisäksi yhtyeessä soittavat Mikko Määttä (basso), Jere Ijäs (koskettimet), Jaakko Murros (kitara) ja Mikko Kaakkuriniemi (rummut).

KIERTUEPÄIVÄT
13.9. Forssa, Blue Pool
18.9. Hämeenlinna, Suistoklubi
24.9. Espoo, Espoon Kulttuurikeskus / Louhisali
27.9. Lappeenranta, Ravintola Monrepos
5.10. Jyväskylä, Lutakko
12.10. Turku, Klubi
18.10. Mikkeli, Hotelli Varsavuori
19.10. Tampere, Lost in Music, Klubi
25.10. Kuopio, Tähti
8.11. Helsinki, Tavastia
9.11. Kouvola, House Of Rock
23.11. Kalajoki, Ravintola Dyyni
30.11. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa
5.12. Helsinki, Virgin Oil
7.12. Joensuu, Ravintola Kerubi
13.12. Espoo, Sellosali
20.12. Tampere, Yo-talo

Mahdollisesti jotain samankaltaista