John Carpenter, osa 1: Pienen budjetin klassikot 1974-1981

John Carpenter vuonna 1978.
John Carpenter vuonna 1978.

Radio Noisen elokuva-aiheinen ohjelma Äänimiehet ottaa tällä kertaa käsittelyyn kauhun ja sci-fin visionääriohjaajan John Carpenterin (s. 1948). Visionääri tuntuu ohjaajan omia tuntoja peilaten hieman kummalliselta sanavalinnalta. Ohjaajan haastatteluista aistii maanläheisen konstailemattoman suhtautumistavan omiin töihinsä ja kommenttiraidolta ja DVD-julkaisujen kommenttiraidoilla hän kertoo lähinnä teknistä nippelitietoa ja huomauttaa nuoruuttaan tekemistään kömmähdyksistään. Mutta kyllä se silti tuntuu perustellulta. Uran alkupään minimalistinen ote oli useasti hyvinkin pienen budjetin sanelemaa, mutta samalla nuori ohjaaja sai sen omalla tyylillään vaikuttamaan esteettiseltä valinnalta. Carpenterin elokuvia arvostetaan myös eri tavalla, riippuen siitä millä puolella rapakkoa ollaan. Hänen toisen pitkän elokuvan, Hyökkäys poliisiasemalle (1976), vähäeleisen vanhahtavaa tyyliä arvostettiin Euroopassa ja vieroksuttiin Yhdysvalloissa. Opiskelun ohella väsättyä kömpelöhköä ja kummallista sci-fi-komedia Pimeää tähteä (1974) suorastaan vihattiin Amerikoissa. Halloween (1978) muutti kertaheitolla nyrpeän suhtautumisen.

Carpenterin elokuvien antagonistiset elementit ovat usein kasvottomia pahuuden tai tuhon voimien ruumiillistumia, joiden motiivit jäävät pimeän varjoon (jopa kirjaimellisestikin). Aina ei täysin päähenkilöidenkään taustoja selvitellä, kuten esimerkiksi antisankari Napoleon Wilsonin (Hyökkäys poliisiasemalle) kohdalla. Se luo oman salaperäisen mausteen Carpenterin alkupään töihin, mutta ei kuitenkaan sekavoita tarinan tai toiminnan etenemistä. Carpenter-tarinoiden suola on lähinnä nerokkaissa alkuasetelmissa. Sen jälkeen ei suuria juonellisia yllätyksiä tarjoilla. Kaikessa on eräänlaista selkeyttä ja vääjäämättömyyden tunnetta, kohtalokasta imua. Tarinan etenemistä taustoittava tunnelma, syke, onkin se juttu.

John Carpenterin alkupään elokuvien tunnelmissa on tietysti olennaisessa osassa ohjaajan itsensä säveltämä, ja pääosin myös esittämä, syntetisaattorimusiikki. Siksipä Carpenter onkin niin kiitollinen aihe käsitellä radio-ohjelman muodossa. Carpenterin elektroninen minimalismi oli omassa ajassaan ainutlaatuisen kuuloista, ehkä koska hänen päämääränään ei ollut maalaileva äänitutkiskelu tai insinöörimäinen laitenysväys vaan tehokkaan simppeli sävellystyö. Kolmessa päivässä tehty Hyökkäys poliisiasemalle -soundtrack on vaikuttanut niin italodiscoon kuin Afrika Bambaataan ja Trickyyn. Itse törmäsin siihen ensimmäistä kertaa Commodore 64 -pelien yhteydessä, jossa se soi joidenkin kräkkitiimien demomusana. Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Pako New Yorkista (1981) joka on siihenastisista Carpenterin ääniraidoista monipuolisin, sisältäen myös pääteeman ohella muita ässäraitoja.

Kuten esimerkiksi tämä:

Lisää John Carpenterin musiikkia Äänimiehet-radio-ohjelmassa, jonka voit kuunnella tästä.

Siinä ovat käsittelyssä Carpenterin seitsemän ensimmäistä elokuvaa, eli:
Dark Star (1974)
Assault on Precinct 13 (1976)
Halloween (1978)
Someone’s Watching Me! (1978) (TV)
Elvis (1979) (TV)
The Fog (1980)
Escape from New York (1981)