Jedi Mind Tricks ja Outerspace saapuvat Suomeen

Undergroundhiphopin konkari palaa uuden albuminsa tiimoilta Suomeen, kun Yhdysvaltalainen Jedi Mind Tricks esiintyy Helsingissä keskiviikkona 29.2.2012. JMT saapuu Suomeen jälleen legendaarisimmassa muodossaan: Jus Allah riimittelee perustajajäsen Vinnie Pazin rinnalla. Lämmittelijänä nähdään hiphop-duo Outerspace. Keikan ennakkolippujen myynti alkaa maanantaina 19.12. Tiketissä ja Geezersissä.

Yli 15 vuoden ajan Jedi Mind Tricks on ollut synonyymi raa-alle undergroundhiphopille. Debyyttialbumistaan The Psycho-social (1996) alkaen kokoonpano on luonut lähtemätöntä vaikutusta täysin itsenäisellä rapin alalajillaan. Itärannikon undergroundista kulttisuosioon nousseen bändin Vinnie Paz ja Jus Allah ovat rakentaneet kriitikoiden toistuvasti kiittämän ja myös kaupallisesti menestyneen uran.

Violence Begets Violence toi JMT:n uudelle aikakaudelle kun seitsemäs studioalbumi julkaistiin lokakuussa 2011. Edellisten loppuunmyytyjen keikkojen jälkeen bändin faneille tarjotaan poikkeuksellinen tilaisuus saapua ikimuistoiselle klubikeikalle, jolle myydään ainoastaan 300 lippua.

Outerspace on myös Army of the Pharaohs kollektiiviin liitetty kokoonpano, jonka muodostavat puertoricolaista taustaa omaavat Planetary sekä Crypt The Warchild. Viides albumi My Brother´s Keepers (2011) julkaistiin heinäkuussa.

KEIKKA
Ke 29.2.2012 Helsinki, Venue (Pohjoinen Rautatienkatu 21)
Ovet: 20-03, K-18

LIPUT
Hinta 32 eur + mahd toimituskulut
Ennakkoliput myynnissä 19.12. alkaen Tiketissä ja Geezersissä.

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista