Japandroids: Celebration Rock – Tunnelmointia hyökyaallon harjalta

Polyvinyl Record Co. 2012

Kanadalaisduo Brian Kingin ja David Prowsen muodostaman Japandroidsin debyyttialbumi Post-Nothing (2009) sinkosi yhtyeen hajoamisen partaalta kansainvälisten parrasvalojen säihkeeseen. Kolme vuotta myöhemmin takana on Kuudennen linjan kautta koukannut maailmankiertue, televisio-esiintymisiä ja viime kesäkuussa julkaistu uusi albumi Celebration Rock.

Japandroids jyllää samalla karheasti kohisevalla elämänjanoisella tyylillään kuin ennenkin. Kahdeksan kappaleen matka ilotulituksien keskellä rakentuu hivenen yksipuolisesti kitaran ja rumpujen paukkeeseen. Kovinkaan monimutkaisia sävellyksiä ei tähän levyyn ole pakattu.

Sitäkin enemmän Celebration Rockilta löytyy tunnelmallista energiaa, joka vyöryy aaltona kuulijan ylitse ja nostaa tunnetilan kappaleiden tasolle: hyökyaallon harjalle. Punkahtavan nopearytmiset raidat imevät suurimman voimansa nostalgiankaipuisista lauluosuuksista ja kultaisina hehkuvista riffeistä. Parhaimmillaan kappaleet, kuten jo kaksi vuotta sitten julkaistu ensimmäinen sinkku Younger Us, sekä Adrenaline Nighshift ja The House That Heaven Built muistuttavat miltä tuntuu olla nuori: tulevaisuus edessä, hiukset päässä ja voimantunne rinnassa.

Vaikka Japandroidsin omalaatuinen saundi hurmaa nopealla ja energisellä otteellaan voi se käydä lopulta raskaaksi ja yksitoikkoiseksi. Kappaleet eivät huomattavasti eroa toisistaan lukuun ottamatta hidastempoisempaa viimeistä raitaa Continouos Thunderia ja kiivasta coveria The Gun Clubin hitistä For The Love Of Ivy. Kyseiset viisut ovat toisaalta levyn heikoimmat osat; etenkin yksitoikkoisesti kuulijaa riepotteleva For The Love of Ivy. Kenties ratkaisu pumpata Celebration Rock ääriään myöten täyteen adrenaliininhöyryistä tunnelmointia, joka muuttaa suonissa virtaavan veren kullahohtoiseksi nostalgiankaipuuksi, ei ollutkaan kovin huono. Miksi tehdä jotain muuta, kuin sitä missä loistaa?

Celebration Rock on ennenkaikkea levy, jota ei kannata kuunnella istualtaan.

4/5

 

Mahdollisesti jotain samankaltaista