Jälleen kerran, Rob Zombie perui Suomen-keikkansa

Kauhurokkari Rob Zombie perui esiintymisensä Joensuun Ilosaarirockissa. Yhtyeen oli määrä esiintyä festivaalilla sunnuntaina 13. heinäkuuta. Artistin edustaja perusteli peruuntumisen vedoten myös ohjaajana toimivan Rob Zombien elokuvakiireisiin. Zombie perui kiertueensa kuusi viimeistä keikkaa, johon myös Ilosaarirock kuuluu. Ilosaarirock julkaisee kevään aikana tyhjäksi jääneellä paikalla esiintyvän artistin.

– Harmittaa huolella. Varsinkin fanien puolesta. Zombie ei ole esiintynyt Suomessa kertaakaan soolourallaan ja aika moni oli keikasta innoissaan. Kyllä tällaiset perumiset panee miettimään. Mutta tyhjälle paikalle saadaan kyllä erinomainen artisti, heinäkuuhun on onneksi reilusti aikaa, toteaa Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.