JAG : Detention – Röyhkeää vanhan koulun räbätystä sydänverellä

JBH-Productions

Länsi-naapurissakin aiemmilla julkaisuillaan kiinnostusta herättänyt, Länsi-Uudeltamaalta Helsinkiin asettunut räppäri JAG on luonut vanhan koulun aineksista varsin tyylitajuisesti jyskävän, mutta myös herkän popahtavan rap -albumin, minkä soundi sovituksineen on varsin tyylitajulla toteutettua räbätystä jenkkilän itä-rannikon malliin. Myös kohtuullisen kokoiseksi sensaatioksi vaimonsa kosintavideollaan menneen kesän aikana ampaissut tuottaja Bluf (Patrick Gripenwaldt) on löytänyt albumin tuotantoon määrätietoiselta tuntuvan tuotantolinjan tyylikkään rohkeita samplevalintoja ja letkeästi jauhavia beateja unohtamatta. JAG:in kohdalla ei röyhkeää elementtien yhdistelyä tai sydänverta toteutuksesta puutu. Levyn yleis-soundi nojaa vahvasti 90-luvun perinteisiin ja JAG:in riimittely punchline-painoitteiseen läpänheittoon. Loppukesällä julkaistu Detention on järjestyksessään JAG:in toinen albumi ja se on vahva seuraaja vuonna 2012 julkaistulle So Far No Good -debyytille.

JAG on vaikuttanut Suomen hip hop-piireissä aina vuodesta 2006 asti aktiivisella keikkailulla. Lukuisien klubikeikkojen lisäksi skandinaaviksi erittäin soljuvalla ja muuntautumiskykyisellä artikulaatiolla englanniksi räppäävä Jeppe Grönholm, alias JAG on lämpännyt vuosien varrella mm. Looptroop Rockersia, Trainspottersia ja Ice Cubea. Viime vuosina JAG on levittänyt musiikkiaan ahkerasti myös ulkomaille, mikä on johtanut keikkoihin Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä sekä yhteistyöhön ruotsalaisten, virolaisten ja ranskalaisten artistien kanssa.
Maukkaimmat groove -palat ovat askeettisesti jauhava, maukkailla trumpeteilla ryyditetty avausraita Ashes, singlelohkaisu Bounce, härskisti R&B-flirtillään groovaava Anything I Become, karrikoiramaisesti keinuva Keep on Moving, FOH, Jarkko Ehnqvistin tuottama, radiosoittoakin kivasti saanut, kansainvälisen dubstepahtavalla äänimaisemalla vakuuttava Vamonos sekä kauniin latinokitaran siivittämä albumin päätösraita Murderer.
Äänimaisemallisesti ja universaalin ilmaisun saralla JAG:in voisi hyvällä omallatunnolla kuvailla osuvan lähelle kotimaista House of Painia, vaikka ehkä ko. NY-rapin mestareihin verrattuna lievemmällä uholla ja skandinaaviseen tyyliin hillityillä pop-elementeillä ja intelligentialla varustettuna. 32-minuuttisena Detention on tehokas ja vivahteikas rap-albumi. Sen soundimaisema on kiitettävän runsas, vaikkakaan albumin tuotanto ei pysykään aivan linjassa koko levyn ajan. Suurimpana kehittämisen osa-alueena albumin tuotannossa on, että osa biiseistä sisältä soundimaisemassaan muuten sinällään hyvin toimivina korvaan ikävästi viiltäviä, yksittäisten samplejen diskanttipiikkejä (Ashes). Jossain kohtaa taas basso saisi jyrätä vielä paria astetta jykevämmin tajuntaan (Bounce).
Tietty kotikutoisuuden tunnelma on kuitenkin toisaalta varsin pieni miinus siihen nähden, että nämä jätkät ovat oikeasti helvetin lahjakkaita ja sielukkaita siinä mitä tekevät. He ovat laajalla skaalalla todella nyanssitajuisiä räppi-äijiä, ja kokonaisuudessaan Detention on myös toivoa antava piristysruiske turhan monesti varsin ennalta-arvattavan pököttävässä, populaarimmässä suomiräppi-skenessä. Mukana on sopivasti UG:ta räppimeininkiä ja samalla silti sopivasti popimpaa, soulin, housen ja R&B:n kanssa flirttailevaa melodiaa ja rytmiikkaa, mikä yhteenlaskettuna eritoten korostaa tyylilajin ytimen suvereenia oivaltamista, mutta myös genren totuttujen standardien sijoiltaan venyttämistä sivuilleen katsomatta. Tässä yhteydessä ‘katu-uskottava’ on myös varsin perusteltu termi kuvaamaan kokoonpanoa mikä ei pelkää lähestyä rap-musiikkiaan näin useasta kulmasta, näin häpeilemättä vuonna 2014.

4 / 5