Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito palasivat yhteen, ensimmäinen kiertue ilman Michaelia tuo The Jacksonsit myös Suomeen

Helmikuussa Suomessa nähdään todellisia popmusiikin legendoja kun yhdysvaltalainen The Jacksons saapuu esiintymään maahamme. Kesäkuussa Yhdysvalloista startannut Unity Tour -kiertue rantautuu Espoon Barona Areenalle sunnuntaina 24. helmikuuta tuoden mukanaan ainutlaatuisen konserttielämyksen maailman tunnetuimpiin lukeutuvien viihdyttäjien seurassa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun veljekset Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito Jackson esiintyvät tien päällä ilman edesmennyttä Michael-veljeään. Edellisestä yhteiskiertueesta on kulunut lähes 30 vuotta, sillä vuonna 1984 Jacksonin viisi veljestä kiersivät yhdessä Victory-albumin tiimoilta.

Helmikuussa Barona Areenalla tullaan kuulemaan todellinen kavalkadi The Jackson 5 -yhtyeen popin klassikoiksi lukeutuvia hittejä, veljesten omaa soolotuotantoa sekä kunnianosoituksia Michael Jacksonille; ABC, Can You Feel It, Blame It On The Boogie, I’ll Be There, Wanna Be Startin’ Something, Let’s Get Serious…

Legendaarisen Motown-levymerkin eturivin artisteihin lukeutuvat Jacksonin veljekset nousivat maineeseen 70-luvulla, jonka jälkeen heidän vaikutuksensa popmusiikin historiaan on ollut kiistaton. Yhtyeen ainutlaatuinen tapa yhdistellä popin, funkin ja soulmusiikin elementtejä, lukuisat tarttuvat melodiat sekä viimeistä piirtoa myöten hiotut esityksensä nostivat Jacksonien nimen kerralla popmusiikin tähtitaivaalle.

The Jackson 5 -yhtye teki musiikin historiaa heti Motown-uransa alkutaipaleella. Yhtyeen neljä ensimmäistä singleä menivät Yhdysvaltain myyntilistan ykköseksi, ja I’ll Be There on yhä tänä päivänä levymerkin myydyin single. Vuonna 1997 viisikko sai osakseen Rock’n’Roll Hall of Fame –nimityksen – kautta aikain nuorimpana yhtyeenä.

Jacksonin viisikon on sanottu viitoittaneen tietä sekä muokanneen käsityksiä popmusiikista suuntaan, jollaisena me sen tänä päivä tunnemme. Useat tämän päivän suosituimmat artistit ovatkin vuolaasti kiitelleet yhtyettä ja antaneet tunnustusta sen vaikutukselle musiikin saralla. Yhtye oli myös edelläkävijä mitä spektaakkelimaisiin stadionluokan esityksiin tulee – aikansa puhutuimpiin lukeutuva Victory -kiertue keräsi vuonna 1984 Yhdysvalloissa huimat 2.5 miljoonaa katsojaa.

Lähes 30 vuoden tauon jälkeen The Jacksons on jälleen tien päällä. Unity Tour -kiertue lupaa mieleenpainuvan illan popin historiaa osaltaan luoneiden Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito Jacksonin seurassa.

– Tämä kiertue on unelmien täyttymys. En voi uskoa että tämä vihdoin tapahtuu, sillä ei ole mitään parempaa kuin kaikki veljet lavalla samanaikaisesti. Musiikkimme fanit ovat varmasti yhtä innoissaan – ja tiedän että jokaisessa konserttisalissa Michael on hengessä mukana, summaa Jackie Jackson.

KEIKKA
Su 24.2.2013 Espoo, Barona Areena

LIPUT
69/59/49 euroa + toimituskulut
Ennakko Menolippu ja Lippupalvelu.
Lipunmyynti alkaa maanantaina 26.11.2012 klo 9:00.

Mahdollisesti jotain samankaltaista